Siirry pääsisältöön

Tekstit

Pararatsastaja ja suomenpienhevonen. Tarinoita vammaisratsastuksesta, oppimisesta, kilpailuista ja eläinystävistä.

Videot

Kauden viimeiset -nyt talviunille

  Kuva : Roosa Järvinen Uhhuh. Jo oli aikakin kauden loppua. Kisaaminen on ihanaa, mahtavaa, hauskaa ja kaikkea ylistyssanoja, mutta myös stressaavaa, yöunia sekoittavaa ja painajaisunia aiheuttavaa. Pelkkä tavaroiden pakkaaminen ja muistaminen ja ratojen opettelu on tahma-aivoilleni nykyään melkoinen haaste. Toki jos en tätä aivojumppaa harrastaisi, oma nimikin pian unohtuisi. Nyt aivot ottavat talviunet ja keskitytään vaan treenaamaan perusasioita ja ylläpitämään ratsastuskuntoa. Papin kunnossa on myös parantamisen varaa, voimaa puuttuu vielä rutkasti oikeinpäin kulkemiseen.  Okeroisissa oli paraluokka vielä tarjolla ja ratakin oli ennenmenemätön, joten Myy lähti matkaan. Sehän sitten sujui, 67,368%! Kakkoseksi jäimme, mutta alle yhden prosentin erolla idoliimme Samuraihin. Ennen eromme olleet luokkaa 5-10%. Tämä meille huikea tulos huolimatta siitä, että videolta näen, kuinka hölköttelen pitkillä pyykkinaruohjilla menemään, vaikka juuri niistä on ollut erityisesti puhetta. Kaikki ki

Viimeisimmät blogitekstit

Vielä on kisoja jäljellä...

Entten tentten -kumpi kisoihin?!

Rakkaudesta lajiin?

Hankaluuksia ja mielipahaa -mielensäpahoittajan oksennus

Matalan kynnyksen koulukisat

Kesän kisaseikkailut ovat alkaneet!

Luokitustilaisuus Ypäjä 7.5.2021

Terveiset sairastuvalta

Niihaman ja SRK:n sekoilut