Terveiset sairastuvalta

 

📷 Emiilia Soikka

Aloitetaan syksyn positiivisimmasta reissusta. Hämeen para-aluemestaruudet menivät Myyn kanssa odotettua paremmin nimittäin saimme hopeamitalin! Tulos oli 65,729% ja käynti- sekä raviosuus olivat oikein mallikkaita, seiskaa ja pari kasiakin mahtui joukkoon. Laukka nyt ei simsalabim muuttunut hienoksi tässä kohtaa, mutta oli sentään jonkinmoista laukkaa oikeissa kohdissa. Laukkaohjelma oli muutenkin vähän herran haltuun-touhua, kun olin jo aivan rättipoikki siinä vaiheessa. Pohkeet heiluivat irti hevosesta ja selviytyminen oli kyllä ihan Myyn kiltteyden ansiota. Super-Myy 💜

📷 Emiilia Soikka

📷 Emiilia Soikka

📷 Emiilia Soikka

📷 Hanna-Mari Lahtinen

Parasta parakisoissa ovat kisaystävät 💓💓💓 Kaikessa ratsastuksessa ja hevosmaailmassa mukaan tarttuu uusia tuttuja ja ystäviä, mutta parapiireissä homma on jotenkin erityistä. Ehkä lisäbonuksena tulee erityinen vertaistuki, kun meillä kaikilla on moninaisia erityisiä haasteita tässä lajissa, joita vain lajitoveri voi ymmärtää. 

Tässä päivää ennen tragediaa

Sitten kurjuusosastoon. Putosin Papilta ja mursin pahasti olkaluuni. Tilannehan oli ihan naurettava. Papi siirtyi hieman yllättäen vasemmalle ja minä putosin oikealle. Ms-taudista johtuen päästäni ei lähtenyt minkäänlaista pelastautumiskäskyä kroppaani vaan rojahdin kuin perunasäkki tantereeseen. Ambulanssillahan siitä lähdettiin ja viikon sairaalareissu tuli. Olkaluu murtui aivan yläosasta nivelen alta ja oli ihan suomeksi sanottuna persiillään ja pirstaleina. Se leikattiin ja raudoitettiin. Nyt viisi viikkoa leikkauksesta pystyn jo kirjoittamaan koneella välillä kättä lepuuttaen. 

Sain sitten uuden haravan...

Ratsastamaan ei ole ollut siis asiaa. Kädellähän ei ole vielä saanut nojata tai kahvikuppia isompaa kanniskella. Oikeakätisenä se tietysti on oikea käsi. Vasen on kehittynyt huomattavasti ja esim. onnistun kahden vuoden jälkeen taas solmimaan kengännauhani ja napittamaan paitani! Jotain hyvääkin siis. 

Minulla piti juuri samalla viikolla, kun käsi murtui olla pararatsastuskortin uudelleenluokitus. En pysty enää turvallisesti ratsastamaan IV-ryhmän ohjelmia. Piti sitten tällaista todistusaineistoa hankkia siitä... Ennen ensi kisakautta täytyy päästä luokitukseen ja saada lisää apuvälineitä ennen kuin taas sattuu. Itse näkisin hyödyllisenä reisiremmit, jotka tulevat tarroilla kiinni satulaan. Ei sitten joka mutkassa putoaisi kyydistä... Ja ohjelmien raskaus on myös iso ongelma, johon pitäisi saada kevennystä luokitusta alentamalla. 

📷 Hanna-Mari Lahtinen

Hevosetkin sairastavat. Myy on toipumassa kaviokuumeesta. Yhdeksän vuotta sitten se sairasti sen ja diagnoosi metabolinen oireyhtymä tehtiin. Myy on ollut tarkalla hoidolla tästä saakka eli vain kuivaa, analysoitua ja punnittua heinää, vähäsokerinen ruokavalio ja 5-6x viikossa liikuntaa. Nyt sitten tuli tämä. Cushing-testit voi ottaa akuutin vaiheen jälkeen, mutta tämä vielä harkinnassa. Myy todettiin kerran jo terveeksi, kunnes kuume uusi. Nyt se tarhaa jo ja käymme kuvissa vielä ennen liikutuksen aloittamista. Myy varustautuu maailmanlopun talveen, karva on hurja ja se raukka hikoaa tallissakin, vaikka sille on klipattu tuuletusraita.

📷 Hanna-Mari Lahtinen

Papi on treenannut Kaislan kanssa kotona ja Tuijan valmennuksissa. Nyt on ollut pieni tauko, koska se sai ähkyn... Jokasyksyinen syöttämäni psyllium-kuuri ei toteutunut ajallaan, kun on vähän ollut muuta... Nämä alkuperäisrodut ovat siitä haastavia, että imeskelevät kaikki heinänkorret mudankin seasta. Papillakin siis oletettavasti oli hiekkaähky. Nyt on psylliumkuuri menossa ja se pääsee Myyn mukana röntgeniin hiekkakuviin. 

Toivottavasti nämä vastoinkäymiset olivat sitten tässä. Ai niin ja myin yhtäkkiä Artturin! Se muutti tuohon 20km päähän akuutisti seurahevoseksi toiselle suokkiruunalle. Arvelisin sen osaavan arvostaa aikuista miesseuraa riiviö-Usvan jälkeen... 

Kivaa joulunodotusta kaikille ja pysykää terveinä!