Hankaluuksia ja mielipahaa -mielensäpahoittajan oksennus

 Tässä on nyt kaikenlaista hässäkkää. Luokittelutilaisuudessa ne reisiremmit oli kuullemma vain lisättävä sinne kilpailukorttiin. Sitten ne pitikin anoa erikseen apuvälinelautakunnalta. Joka ne hylkäsi.

 Kolmosryhmän ratsastajat saavat käyttää verryttelijää. Pyysin tästä merkinnän kilpailukorttiini, jotta voin niissä muutamissa avoimissa luokissa, joita pystyn menemään, käyttämään verryttelijää. No, sepä paljastuikin ansaksi. Kuullemma saan käyttää vain raviluokkiin verryttelijää, en siis niihin muutamaan helppo ceen ohjelmaan joita pystyn menemään. Verryttelijä on apuväline, jonka tarve mystisesti katoaa, jos suoritan ohjelmassa pari säälittävää laukkaympyrää?! Lukiessani pararatsastuksen sääntöjä tuhannennen kerran tätäkään sääntöä en sieltä tällaisenaan löydä. Toki omassa ymmärryksessäni voi olla vikaa, mutta haluan, että asia väännetään nyt rautalangasta minulle. Sitä paitsi raviluokkia on harvemmin seurakisoissa tarjolla ja niissä saattaa olla ehto, ettei ole saanut startata helppoa beetä. Kokeilimme sitä viime kesänä Papin kanssa, joten se siitä...

Samoin tämä remmiasia. Ne eivät kuullemma kuulu luokitteluni mukaiseen profiiliini. Olen lukenut FEIn englanninkielisiä luokitteluohjeita, mutta siinäkin saattaa kieliongelma häiritä. En silti onnistu löytämään sieltä kohtaa, jossa remmit olisivat sidottuja yksin tiettyyn profiiliin. Tämänkin kohdan haluan itse nähdä.

 Haluaisin tietää vielä, keneltä se on pois, jos saan käyttää näitä apuvälineitä kisoissa? Joudun tarkkaan valikoimaan terveiden ohjelman, jonka menen. Ohjelmassa on hyvä olla vain kaksi laukkaympyrää eikä yhtään enempää, koska en jaksa/ pysty suorittamaan enempää. Näissä kisoissa palkintona on ruusukkeita, eikä siitä ole pelkoa, että vien terveiltä kaikki rusetit. Kukaan ei ole nyrpistellyt (tietääkseni) nenäänsä, koska saan käyttää apuvälineitä. Päin vastoin, kanssakilpailijat ovat huolissaan turvallisuudestani, kun mennä pompotan ilman remmejä. Valmentajanikin sanoo, että istun paljon paremmin remmien kanssa. 

Parit kisat ratsastin reisiremmeillä ja verryttelijällä tietämättä, että niitä ei olisikaan saanut olla. Eilen menin  helpon ceen kuten muutama viikko sitten, mutta ilman remmejä ja verryttelijää ja tulos oli 13% huonompi!!! Huomiot: En pysty istumaan vakaasti. Jokaisella ympyrällä ja kulmassa horjun ja roikun oikealla puolella. Hevonen ei pysty keskihalkaisijalla kulkemaan suorassa, koska itse valun toiselle puolelle enkä pysty korjaamaan sitä. Vasemmassa kierroksessa en pysty ravissa ratsastamaan kulmaan, koska valun oikealle. Hevonen ei liiku kunnolla eteen, koska on varma etten pysy kyydissä (Papi on viisas hevonen, näin varmaan kävisikin). Keskiraveista näen vain unta, koska jos hevonen yrittääkin jotain sinne päin, olen todellakin vaarassa pudota. Ainakin heiluminen on holtitonta. Ja kyse ei ole siitä, etten osaisi istua siellä oikein. Kyse on tasapainosta ja vartalonhallinnasta, jotka eivät vain ole hallussa sairauteni vuoksi. 

Suomen ratsastajainliiton sivuilla lukee kohdassa pararatsastus seuraavaa: "Tavoitteena on tukea ratsastajaa erilaisilla toimintatavoilla ja apuvälineillä siten, että ratsastaminen onnistuu turvallisesti ja ratsastaja voi kehittyä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. Ratsastus- ja hevostaitojen opettelemisen rinnalla tulevat mielenvirkistys ja kunnon kohottaminen. Ratsastus voi olla kunto-, hyöty- tai terveysliikuntaa. Myös valmentautuminen ja kilpaileminen on mahdollista aina huippu-urheilutasolle ja Paralympialaisiin asti." Turvallisuus ja minkäänlainen tasa-arvoisuus ei mielestäni nyt näissä asioissa toteudu. Olen sitä paitsi alusta saakka ratsastanut mielestäni (ja kanssakilpailijoiden mielestä) yhden pykälän ylemmässä luokittelussa, kuin kuntoni sallii. Lähtökohdat ovat olleet epäreilut minua kohtaan alusta saakka. Silti olen räpiköinyt ohjelmia läpi kannatuksen ja hyvien kisakavereiden vuoksi. Kehittynytkin olen -mikä on alun perin se pointti- vaikka ulkoisesti tilanne muuttuu koko ajan huonommaksi ja pystyn tekemään vähemmän ja vähemmän. Enkä halua enää yhtään katkennutta raajaa, josta paraneminen vie 6-12kk eikä ms:n tilanne edes palaa sen jälkeen ennalleen. 

Kuva: Jannika Jokinen

Keskiviikkona siis oli koulukisat Suojakalliolla. Kaisla oli tämän viikon esteleirillä ja puoliso-parka joutui toimimaan 100% hevosenhoitajana. Hyvin se hoitopuoli sujui. Minulla sen sijaan ei. Tuntia ennen kotoa lähtöä tajusin opetelleeni väärän radan. Pointsit vammaisille aivoilleni  sain sen haltuun ennen starttia. Olin siis ilman verryttelijää ja reisiremmejä. Esitys oli aivan hanurista. Papi kiemurteli eikä liikkunut eteenpäin. Rata oli ihan tuskaa. 55,556% ei itsetuntoa hivellyt. Harmitti niin vietävästi, kun ei ollut mitään mahdollisuuksia edes onnistua! Yksi aivopieru tuli. Kun ceessä piti siirtyä 3-5 askelta käyntiä, muistin sen juuri ceen kohdalla. Siirtymä kuitenkin taisi olla ok, koska saimme siitä 6 pistettä, vaikka "keskitä paremmin" johtui melkein-unohduksesta. Kaikki ylempänä mainitut häiriötekijät ilman remmejä ratsastamisessa toteutuivat radalla. Kaiken kruunasi se, kun löin pääni traikun oveen ja siinä on valtava kuhmu. Siis päässäni.

Kuva: Jannika Jokinen

Papi teki parhaansa ja oli niin kiltti. Mielestäni on kuitenkin epäreilua, että hevosen pitää olla minusta niin huolissaan radalla, ettei voi liikkua kunnolla. Olin niin vihainen koko systeemille, että itkuhan siinä tuli. Aamuyöllä heräsin neljältä kirjoittamaan sähköpostia apuvälinetyöryhmälle ja kysyin, missä viipyvät ohjeeni mahdollisesta uudelleenluokituksesta ja vastaukset kysymyksiini sääntöasioista. Tässä vatkatessa menee koko kausi pilalle. Mitään valmiita vastauksia en tunnu saavan ainakaan kohtuulliseen aikaan. Jokainen kausi on minulle supertärkeä, koska ms-tautini tätä tahtia edetessä en todellakaan ratsasta killpaa enää montaa kautta. Aika loppuu kesken ja asiani vain roikkuu SRL:ssa. 

Uudelleenluokitushan on tuiki tarpeellinen, koska luokittelija antoi minun suorittaa ratsastusosuuden remmit reisissä. En olisi ikipäivänä pystynyt tekemään esim. pohkeenväistöä ravissa ilman remmejä. Remmien saaminen oli siinä kohtaa olevinaan niin varmaa, etten itsekään tajunnut, että niistähän oli haittaa arvioinnissa. Eikä sen tajuaminen mielestäni minun tehtäväni olisi ollutkaan.  

Kivaakin on ollut. Jämsän Seudun Urheiluratsastajat järjestää Kilpakorvessa parit harkkakisat. Meidän oli pakko mennä helppo beetä, koska emme voineet startata deetä ja ceetä, koska olemme aiemmin startanneet beetä. Kaisla sijoittui viidenneksi ja minä sain tsemppipalkinnon! Tuntui ihan mahtavalta, kun joku huomioi ja arvostaa räpiköimistäni. Tuloskin oli 59% joka oli ihan ok. Päivä oli kuuma ja radan loppuun saaminen olo jo sinänsä saavutus. Aivoni ja kroppani menevät nimittäin kuumassa ihan tilttiin. Ensi sunnuntaina samat kuviot, mutta sääennuste lupaa +30c. Täytyy päällystää itsensä kylmäyssuojilla ja laittaa jääpalapussi kypärään... Onneksi valmentajamme tuomaroi ja minulla on nyt lupa käyttää remmejäni ja verryttelijää. 

Kyllä minä nyt niin mieleni olen pahoittanut tästä rumbasta. Aluemestaruudetkin ovat reilu kuukauden päästä, eikä niistä tule mitään ilman apuvälineitä tai asiallista luokittelua. Mielessä kävi jo, että lyön hanskat tiskiin ja luovutan. Vammaisena saat aina tapella kaikista oikeuksistasi joka tahon kanssa ja olen totaalisen väsynyt tähän. Persoonaani luovuttaminen ei sitten kuitenkaan sovi ja syttyköön vaikka kolmas maailmansota tästä, mutta asia ei jää tähän!

Ja tänään hymyilytti leveästi valmennuksen jälkeen. Sain todella paljon märehdittävää ja treenattavaa. Sekä mahtavia ahaa-elämyksiä ja zen-hetkiä. Olen palannut pyllistelyn ja etukenon ihanaan maailmaan. Älyttömän rasittavaa taantua vanhoihin tapoihin ja virheisiin. Mutta kas! Tuija asensi polveni ylemmäs, jolloin sain kantapään alemmas ja lantioni oikein, selkäkin suoristui! Ja se fiilis!!! Olemme lisäksi jo viime kerralla aloittaneet takaosakäännösten harjoittelun. Papille se on uusi asia, mutta ihme kyllä se sisäisti sen idean heti. Minäkin sisäistän vasemmalle. Hullua kyllä, vaikka valun oikealle ja oikealle kääntyessä painon pitäisikin olla oikealla en vain pääsekään yhtä äkkiä oikealle enkä osaa kääntyä sinne?! Nämä on taas jotain neurologian korkeampia tieteitä. Noh, sitä vaan treenataan enemmän, jos joku hermoyhteys vaikka löytäisi uuden reitin perille. 

Kiitos ja anteeksi. Nyt näitte, ettei tämä todellakaan ole ruusuilla tanssahtelua. Pyrin kuitenkin jatkossa taas positiivisempaan otteeseen, mutta kamelin selkä katkesi nyt. Tosin se on väliaikaista. Uuteen nousuun!