Kesän kisaseikkailut ovat alkaneet!

 Kuntoutuksesta vielä puolitajuttomana piti päästä ratsastamaan kilpaa heti luokituksesta seuraavana päivänä. Rataa en tietenkään enää pystynyt treenaamaan, mutta ehdin opetella sen ulkoa. Ihme sinänsä... Okeroisten tallilla Hollolassa oli koulukisoissa mukana paraluokka. Tuttu, mukava paikka siis sinne oli päästävä. Pakkasimme Papin koppiin. Myy jäi yksin kotiin, mikä ei häntä lainkaan haitannut. Kukaan ei yrittänyt syödä hänen eväitään, mikä paratiisi! Seurasta viis, hyvä ruoka, paras mieli. 

Kaisla ratsasti Papilla alkuun helppo ceen, joka oli heidän ensimmäinen virallinen lähtönsä. Papi oli talven jälkeen ruosteessa ja jäätyi radalle. Kaisla ei oikein tiennyt miten toimia, kun yleensä pikakiituria saa ratsastaa puolipidätteillä puolipidätteiden perään, mutta nyt se olikin yhtäkkiä tuupittavaa mallia. Ratsukko sai silti 58,2% mikä oli huomattava parannus viime kesäisiin harjoituskisoihin, joista tuli hylätty. Nyt jo pysyivät aitojen sisällä 😁

Kaisla verrytteli Papin minulle paraluokkaa varten. Suurin saavutukseni oli, etten unohtanut rataa! 59,75% oli ihan ookoo, kiitosta tuli tarkoista teistä. Miinusta huonosta energiasta, mutta juuri sen vuoksi ehdin ratsastaa tarkat tiet. Itselleni sopii rauhallinen meno, mutta ymmärrän, etteivät tuomarit oikein arvosta sitä. Pitäisi löytää se kultainen keskitie, jossa olisi energiaa, mutta ei liikaa rytkytystä itselleni. Ehkä se helpottaa, kun Papi kouluttautuu pidemmälle ja saa lisää voimaa kuljetella heiluvaa ja hytkyvää tätiä ympäriinsä. Papi oli koko reissun fiksu ja oikein kiltisti.

Okeroinen

Nuttura ei suostunut pysymään aloillaan, joten tyylikkäänä suihkin menemään ponnari heiluen. Tätä lajia on treenattava. 

Papihan oli kuntoutukseni ajan kaksi viikkoa valmentajallamme Tuija Rummukaisella treenissä. On se kyllä metkaa, kun kotiin tulee NIIN paljon paranneltu versio ponista ettei ole hyvä tosikaan! Kyllä ammattilainen on aina ammattilainen. 

Helatorstaina oli "pakko" mennä Suojakalliolle Korpilahdelle. Otimme mukaan myös Myyn, ettei olisi liian harmoonista ja seesteistä. Yleisen tapahtuman rauhallisuuden nimissä olin pyytänyt lähtövuoromme peräkanaa. Kaisla siis ratsasti Myyllä. Onnekseni Tuija oli myös ratsastamassa samoissa kisoissa ja ehti verrytellä Papin minulle. Kyllä kelpasi taas Tuijan jäljiltä ratsastaa rouva Papitarta. Ratamme ajaksi Myyn piti jo mennä verkan puolelle ja sen huutelu vähän häiritsi Papia. Toinen keskiympyrä laukassa valui melkein portille saakka, kun magneetti-Myyn kutsuhuuto soi. Tuomarin mielestä nyt oli mukava energia, mutta minulle se oli hiukan liian ripeää. Käyntiohjelma meni hyvin, ihmekös tuo, kun käynnissä pystyn istumaan ja ehdin ratsastaa. Ravi ja laukka ovat yhtä eloonjäämistaistelua. 

Ratamme oli siis helppo c ja saimme siitä tasan 60%, joka oli minimitavoitteemme. Tällä hetkellä en pysty ratsastamaan pidempiä laukkaohjelmia, joten avoimet kisat pitää valita sen mukaan, millainen laukkaosio kyseisessä ohjelmassa on. Olisi mahtavaa, jos syksyllä jaksaisi mennä vielä jonkun helppo beenkin. Nyt treenataan vaan radalla olemista. Ja energian sopivuutta 😄

Nuttura-case tipahti radalle 😜 Ratsastettiin siis ihan täysii. 

Suojakallio

Papilla ja minulla on paljon ongelmia. Sen viuhtoessa hyvällä energialla minä hoipun puolelta toiselle satulassa. Papi kuuliaisena hevosena seuraa painoani, joten esimerkiksi keskihalkaisijat ovat melkoista kiemurtelua ja pysähdykset sekasotkuja. Käynnissähän ne onnistuvat, mutta yleensä ne pitää ratsastaa ravissa. Työmaata tässä riittää. Myy ei niinkään välitä pienestä epävakaudestani, tosin se ei aina välitä kaikista muistakaan avuistani 😝

Heti seuraavana lauantaina oli Tampereella kansallisten kisojen yhteydessä paraluokka aluetasolla. Aamulla sain yhteydenoton, että yksi meistä kolmesta kilpailijasta oli sairastunut ja luokka muuttuisi harjoituskilpailuksi. Osa rahoista palautuu, mutta silti saa kahden tuomarin arvostelut. Tietysti lähdimme treenaamaan. Olen päättänyt ottaa Myyn kuitenkin alueluokkiin matkaani, koska se on tasaisempi ja parhaimmillaan sen raviohjelma on tosi kiva. No, tätä sietikin harjoitella.

Ennen meidän luokkaamme oli kansallisen tason paraluokat (maajoukkueporukkaa ja muita tasokkaita ratsukoita) ja viereisellä kentällä mentiin vissiin jotain Pyhää Yrjöä. Sitten siellä seassa lyllertää talvikarvassaan pieni mammutti-Myy. Isot puoliveriset vs maskottiponi. Talvikarva oli vielä märkä, koska kotona oli satanut vettä. Kyllä sai taas hävetä. Keväällä klippasimme vähän etuosaan tuuletusta, mutta sitten emme ehtineet ja nyt sitä irtoaa jo hyvin enkä viitsi kesäkarvan kasvua enää häiritä. Myy muistaa, että juhannuksenakin voi sataa räntää...

Lähtömme oli illalla ennen seitsemää, joka on pahin mahdollinen aika itselleni. Aivoni eikä kroppani vaan toimi enää siinä kohtaa päivää. Joten tietysti unohdin radan. Yritin oikaista suoraan alun jälkeen ohjelman loppuosaan, jotta pääsisin vähemmällä, mutta hitsi kun tuomarit huomasivat 😂

Myy oli hiostavassa kelissä turkissaan ihan etana, eikä minulla ollut voimia tuuppia sitä eteenpäin. "Tarkkaa tekemistä" (tuossa vauhdissa ehti todellakin olla tarkka) "mukavia pätkiä" "ongelma energian puute", mutta toiselta tuomarilta tuli viisi seiskaa, joten olen räpiköimiseemme ihan tyytyväinen. Kokonaistulos oli 58,875%. Vähän Myy huuteli radalla, koska oikeanrotuisia lajitovereita ei ollut missään. 

Myy muisti radan myös väärin! Tai siis luuli menevänsä toista ohjelmaa eli torstain E.B. Specialia. Loppuun tullessa se nimittäin siirtyi keskellä käyntiin ja väkisin tuli lopputervehdykseen käynnissä. Tässä ohjelmassa ikävä kyllä siihen piti tulla ravissa... Joskus liian fiksu hevonen ei ole paras juttu.

Äitini vinkistä olin leikannut (käyttämättömistä) sukkahousuista hiuslenkkejä ja kas! Nuttura pysyi matkassa! Ystäväni suositus myös parista hiuspinnistä auttoi asiaa... 

Niihama Riding

Kauden aloitus tuntuu samalta, kuin ennenkin, haparoinnilta. Nyt treenaamme ratoja lähialueilla ja katsotaan syksyllä, paraneeko meininki.

Ja hei, olin valkussa ensimmäisen kerran sitten syksyn tapaturman ja jaksoin roikkua selässä koko tunnin! Kaisla ja Myy olivat mukana, joten sain levätä usein, kun he olivat tarkkailun kohteena. Jo pelkkä selässä istuminen pitkäkestoisesti on haaste. Tuija antoi helpottavan synninpäästön, todella harvoin ratsastajalla on liian lyhyet ohjat. Olen taas päästänyt ne valumaan ja eihän siitä nyt korrektia menoa voi sitten odottaa...

Seikkailut jatkuvat, pysykää kanavalla 😄