Kisahistoriaa
Aloitimme Myyn kanssa kisaamisen 1-tason luokista keväällä 2016. Itse en ollut koskaan startannut kisoissa, eikä luonnollisesti Myykään. Ihka ensimmäisessä kisassa minulla ei ollut vielä luokitusta joten ei raippaakaan. Ensimmäinen ongelma oli se, ettei Myy ollut koskaan ollut maneesissa. Siinä oli jo neuvoteltavaa kerrakseen, peileissä oli mami ja joku vieras rautias pikku hevonen?! Toiseksi ongelmaksi osottautui tietenkin se, että jos mamma jännittää, Myy ei pysty liikkumaan. Kolmas ongelma oli se, ettei Myytä kiinnostanut laukata. Eikä minulla ollut mitään, millä olla tarpeeksi vakuuttava eli raippaa. Hylättyhän siitä tuli.
Seuraavaksi olimme koulukisaleirillä Mennalan Ratsutilalla Korpilahdella, jonka päätteeksi osallistuimme Suojakalliolla 1-tason helppo C-luokkaan. Tässä vaiheessa minulla oli jo vammaisratsastajan kilpailukortti, joten sain käyttää radalla raippaa ja tasapainoa helpottavia kumilenkkejä jalustimissa. Mennalassa tuli maneesiharjoittelua ja paljon vinkkejä, kuinka selvitä hyväksytysti radasta läpi. Kisathan siis olivat ulkona, mutta leiriltä pääsimme tutustumaan rataan etukäteen. Näin Myy oli jo saanut tutkia pusikoissa piileskelevät möröt. Yllätykseksemme sijotuimme neljänneksi ja saimme tulokseksi 61,910%. Jokaisesta startatusta radasta oppi aina jotain uutta. Kun suunta tuloksissa on koko ajan nousujohteinen, motivoi se aina yrittämään parempia ja parempia prosentteja.
Syksyllä 2016 uskaltauduimme Tampereelle enimmäisiin 1-tason vammaiskisoihin. Vammaiskisoissa käytetään yleensä erityisiä vammaiskouluohjelmia. Paljon keskustelua on aiheuttanut se, että 1-tason vammaisohjelmat ovat todella haastavia verrattuna tavallisella puolella olevaiin aloittelevien ratsukoiden ohjelmiin. Prosentit eivät kuitenkaan ainakaan kohdallani ole vertailukelpoisia, niinpä vertaan tuloksiani erikseen vammaiskisoissa ja yleisellä puolella. Räpistelimme ryhmämme ohjelman kuitenkin läpi 61%. Taisimme olla viimeisiä luokassamme, mutta tässä vaiheessa olin onnellinen kaikesta mikä ei ollut hylätty.
Kesällä 2017 kahlasimme paljon ratoja läpi. Lisäsimme treeneihimme helppo C:n lisäksi helppo B:n. Kävimme myös muutamissa 2-tason kisoissa. Ratsastin myös pienhevoscupin osakilpailuja sen verran, että saimme muutaman pisteen ja pääsimme finaaliin Ypäjälle Suomenratsujen kuninkaallisiin. Finaaliin oli niin vähän osallistujia, että pääsimme mukaan parilla pisteellämme. Sinne lähdimme ison maailman tutustumis-reissuna ja sitähän se oli. Suoritus oli melko kaoottinen. Kenttä oli upottava suo kaatosateitten jäljiltä ja Myy lähti laukkaohjelmassa käsistä. Jouduin kiskomaan sen keskiympyrällä käyntiin, koska pelkäsin päätyväni varikkoalueelle saakka. Tuomarien kommentit olivat tsemppaavia ja harmittelivat vaikeuksia laukkaohjelmassa tänään. Elossa ja hyväksytysti selvittiin siitäkin rupeamasta.
Kesän kohokohta oli, kun voitimme Jyväskylässä Killerillä helppo C-radan. Päivä oli kerrassaan mielenkiintoinen. Matkalla satoi vettä niin lujaa, että jouduimme ajamaan todella hitaasti. Soitin kilpailukansliaan, että nyt myöhästymme. He lupasivat ystävällisesti siirtää lähtöni luokan viimeiseksi. Silti paikanpäällä tuli kiire ja vettä kaatamalla. Kun sain satulan Myyn selkään, olin jo aivan läpimärkä. Valkoiset ratsastushousut ovat oikein esteettinen näky läpimärkänä, kun alla ovat riemunkirjavat alushousut jollain kivalla kirahvikuviolla... Onneksi kaikkien muidenkin vaatteet olivat samassa kunnossa. Kentällä oli valtavia järven kokoisia lätäköitä. Moni ratsukko oli pulassa maneesitreeniensä jälkeen moisissa olosuhteissa. Vaan emme me! Mehän treenaamme aina ulkona kaikenlaisissa olosuhteissa ja kurassa roiskiminen oli sangen kotoisaa. Puupääratsastajakin oli oppinut vähän huolellisemmaksi ratsastusradan teiden seuraamisessa, joten homma oli siinä. Ensimmäinen voitto aiheutti hämmennystä ja kakkoseksi tullut ratsastajakin oli ensimmäistä kertaa palkintojen jaossa, joten onnistuimme asettumaan vielä väärinpäinkin ruusukkeita vastaanottamaan. Onneksi tuomariakin vain nauratti, vaikka aika maalaistollolta tuntuikin.
Vammaiskisoissa kävin Tampereella keväällä ja syksyllä. Prosentit olivat koko ajan nousussa. Syksyn kisoissa sijoituimme jo kakkosiksi, joka ilahdutti kovasti pientä hevosta ja isompaa ratsastajaa. Sivuhuomautus tässä kohtaa, vammaiskisoissa palkintojen jakoon saavutaan ilman hevosta. Niinpä poseeraukset hevosen ja rusetin kanssa on tehtävä palkintojenjaon jälkeen.
Helpossa B:ssä emme ylittäneet 60%, joka on meille nyt 2018 kesän tavoite. Tulta päin!
Seuraavaksi olimme koulukisaleirillä Mennalan Ratsutilalla Korpilahdella, jonka päätteeksi osallistuimme Suojakalliolla 1-tason helppo C-luokkaan. Tässä vaiheessa minulla oli jo vammaisratsastajan kilpailukortti, joten sain käyttää radalla raippaa ja tasapainoa helpottavia kumilenkkejä jalustimissa. Mennalassa tuli maneesiharjoittelua ja paljon vinkkejä, kuinka selvitä hyväksytysti radasta läpi. Kisathan siis olivat ulkona, mutta leiriltä pääsimme tutustumaan rataan etukäteen. Näin Myy oli jo saanut tutkia pusikoissa piileskelevät möröt. Yllätykseksemme sijotuimme neljänneksi ja saimme tulokseksi 61,910%. Jokaisesta startatusta radasta oppi aina jotain uutta. Kun suunta tuloksissa on koko ajan nousujohteinen, motivoi se aina yrittämään parempia ja parempia prosentteja.
Syksyllä 2016 uskaltauduimme Tampereelle enimmäisiin 1-tason vammaiskisoihin. Vammaiskisoissa käytetään yleensä erityisiä vammaiskouluohjelmia. Paljon keskustelua on aiheuttanut se, että 1-tason vammaisohjelmat ovat todella haastavia verrattuna tavallisella puolella olevaiin aloittelevien ratsukoiden ohjelmiin. Prosentit eivät kuitenkaan ainakaan kohdallani ole vertailukelpoisia, niinpä vertaan tuloksiani erikseen vammaiskisoissa ja yleisellä puolella. Räpistelimme ryhmämme ohjelman kuitenkin läpi 61%. Taisimme olla viimeisiä luokassamme, mutta tässä vaiheessa olin onnellinen kaikesta mikä ei ollut hylätty.
Kesällä 2017 kahlasimme paljon ratoja läpi. Lisäsimme treeneihimme helppo C:n lisäksi helppo B:n. Kävimme myös muutamissa 2-tason kisoissa. Ratsastin myös pienhevoscupin osakilpailuja sen verran, että saimme muutaman pisteen ja pääsimme finaaliin Ypäjälle Suomenratsujen kuninkaallisiin. Finaaliin oli niin vähän osallistujia, että pääsimme mukaan parilla pisteellämme. Sinne lähdimme ison maailman tutustumis-reissuna ja sitähän se oli. Suoritus oli melko kaoottinen. Kenttä oli upottava suo kaatosateitten jäljiltä ja Myy lähti laukkaohjelmassa käsistä. Jouduin kiskomaan sen keskiympyrällä käyntiin, koska pelkäsin päätyväni varikkoalueelle saakka. Tuomarien kommentit olivat tsemppaavia ja harmittelivat vaikeuksia laukkaohjelmassa tänään. Elossa ja hyväksytysti selvittiin siitäkin rupeamasta.
Kesän kohokohta oli, kun voitimme Jyväskylässä Killerillä helppo C-radan. Päivä oli kerrassaan mielenkiintoinen. Matkalla satoi vettä niin lujaa, että jouduimme ajamaan todella hitaasti. Soitin kilpailukansliaan, että nyt myöhästymme. He lupasivat ystävällisesti siirtää lähtöni luokan viimeiseksi. Silti paikanpäällä tuli kiire ja vettä kaatamalla. Kun sain satulan Myyn selkään, olin jo aivan läpimärkä. Valkoiset ratsastushousut ovat oikein esteettinen näky läpimärkänä, kun alla ovat riemunkirjavat alushousut jollain kivalla kirahvikuviolla... Onneksi kaikkien muidenkin vaatteet olivat samassa kunnossa. Kentällä oli valtavia järven kokoisia lätäköitä. Moni ratsukko oli pulassa maneesitreeniensä jälkeen moisissa olosuhteissa. Vaan emme me! Mehän treenaamme aina ulkona kaikenlaisissa olosuhteissa ja kurassa roiskiminen oli sangen kotoisaa. Puupääratsastajakin oli oppinut vähän huolellisemmaksi ratsastusradan teiden seuraamisessa, joten homma oli siinä. Ensimmäinen voitto aiheutti hämmennystä ja kakkoseksi tullut ratsastajakin oli ensimmäistä kertaa palkintojen jaossa, joten onnistuimme asettumaan vielä väärinpäinkin ruusukkeita vastaanottamaan. Onneksi tuomariakin vain nauratti, vaikka aika maalaistollolta tuntuikin.
Vammaiskisoissa kävin Tampereella keväällä ja syksyllä. Prosentit olivat koko ajan nousussa. Syksyn kisoissa sijoituimme jo kakkosiksi, joka ilahdutti kovasti pientä hevosta ja isompaa ratsastajaa. Sivuhuomautus tässä kohtaa, vammaiskisoissa palkintojen jakoon saavutaan ilman hevosta. Niinpä poseeraukset hevosen ja rusetin kanssa on tehtävä palkintojenjaon jälkeen.
Helpossa B:ssä emme ylittäneet 60%, joka on meille nyt 2018 kesän tavoite. Tulta päin!
Kommentit
Lähetä kommentti