Pararatsastaja ja suomenpienhevonen. Tarinoita vammaisratsastuksesta, oppimisesta, kilpailuista ja eläinystävistä.

Ei mennyt ratsastajalla ihan niinku Strömsössä, mutta koiralla onneksi meni

Keiju oli Oriveden kaverikoirien match-showssa harjoittelemassa esiintymistä ja palkintojen vastaanottoa. Sitäkin on hyvä treenata, ettei käy kuten eräällä ratsastajalla muinoin kun ei osaa käyttäytyä oikein h-hetkellä. Pitäisi siis harjoitella sijoittumista enemmän! Ja palkintoja. Etenkin rahapalkintoja.

Nämä olivat meidän ensimmäiset mätsärit ja autossa luin pika-pikaa, mitä siellä oikein tapahtuu. Selkokieliset ohjeet löysin täältä: http://taivaanrannanmaalarii.blogspot.fi/2013/07/matsariopas-aloittelijoille.html josta voitte halutessanne lukea, mistä oikein on kysymys, jos asia ei ole ennestään tuttu. Keijun esitti ystäväni, jolla on saman kasvattajan berninpaimenkoira kuin Keiju. Hän on meitä auttanut näyttelyhommissa, koska itse en pysty juoksemaan ja esittämään koiraani. Kullanarvoisia ovat myös kaikki neuvot ja opastus, jota olen saanut. Ennen Keijua en ollut edes koskaan ollut koiranäyttelyssä saatika tiennyt, mitä ne kaikki kirjainhässäkät tarkoittavat. Nyt osaan edes joitakin niistä...

Keiju pääsi ensin sinisten kehään ja sijoittui siinä ykköseksi. Tuomari sanoi, että se olisi saanut seistä paremmin, niin olisi alun alkaen saanut punaisen nauhan. BIS-kehässä Keijun esittäjä korjasi hienosti Keijun seisomista ja yllätykseksemme Keiju oli BIS1 eli voitti koko näyttelyn! Uskon, että koira itsekin ymmärsi jotain hienoa tapahtuneen, sen verran leuhkan oloinen se oli. Palkintokassit pullottivat herkkuja ja muuta kivaa. Nyt vielä treenaamme ja suuntaamme taas virallisiin näyttelyihin. Minulla ei ole mitään pakottavaa tarvetta raahata koiraani näyttelyissä, mutta Keiju selvästi nauttii "päiväni prinsessana"-jutuista. Kotonakin kun otan näyttelyhihnan käteeni se ryhdistäytyy ja on jo matkalla pelipaikalle.

Nyt tarvitaan jo palkintokaappi! Koiran pokaaleille...


On hyvä, että koira on hieno. Hevonenkin on hieno, mutta sillä on ongelma. Nimittäin ratsastaja. Tällä viikolla valkussa yritin istua etenkin siirtymissä ja laukassa . 30 vuotta harrastaneena painin edelleen näiden asioiden  kanssa. Tosin 80-luvulla ei paljon istunnan merkityksestä puheltu, kun henkensä kaupalla roikuttiin ravureiden kyydissä pitkin pusikoita. Toki hienoissa hevoskirjoissa oli kuvia ratsastajan oikeasta asennosta, mutta valitettavasti teoria ei kohdannut käytäntöä.

Itselläni on erittäin kiusallinen tapa pönähtää etukenoon, kun jotain tapahtuu tai alan "ratsastamaan" eli yrittämään jotain hevosen vaikuttamiseen viittaavaa puuhastelua. Eikö se ole jo puoli voittoa, kun asian tiedostaa? Eipä taida riittää. Hyvä alku kuitenkin? Olen siis tämän viikon harjoitellut aloillaan istumista. Kun laukassa kuvittelen olevani selällään Myyn takapuolen päällä olenkin suorassa. Se on kummallinen asia, kun keho luulee olevansa eri asennossa, kun se oikeasti onkaan. On mahtavaa, että olen päässyt lähes viikottain Tuijan silmien alle vahdittavaksi, koska saan itseni todella nopeasti  vinksinvonksin satulaan. Laukkakin on taas parantunut, kun olen istunut rauhassa. Avustajani Kristiina heitti hyvän vinkin. Kun kuvittelee painoja kyynärpäihin, istuminen ja oikeassa asennossa oleminen helpottuu. Kas, juuri näin!

Oma seurani Oriveden Ratsastajat järjesti harjoituskoulukilpailut. Ohjelma oli K.N. Special. Harjoitteluksi se menikin, voi itku tunsin itseni vuoden pässinpääksi. Myy oli oikein kiva, verkassa touhusimme omassa kuplassamme eivätkä muut häirinneet meitä. Emme mekään muita. Radalla Myy liikkui mukavasti siihen nähden, että kenttä oli todella raskas ja pehmeä. Ensimmäiseksi ehdin sössiä alkutervehdyksen. Kuvittelin Myyn olevan vinossa ja korjasin, toisen kerran, kolmannen kerran korjasi Myy, joka varmasti kuvitteli että halusin alkaa tverkkaamaan tai jotain... Enkö juuri kirjoittanut, että ÄLÄ KORJAA PYSÄHDYSTÄ kun et kerran osaa! Ja alunperin pysähdys olisi ollut ihan keskinkertainen. No, kaikenlaista ehti tapahtua välissä, kunnes tuli se kuuluisa voltti, joka tuppaa ihmisiltä unohtumaan. Minua on siitä monesti varoitettu ja vielä autossa selvitin sitä volttia miehelleni. Kuinka ollakaan tuomarin pilli vislasi  ja samassa tajusin itsekin, mikä jäi. Ehdin tehdä sen jälkeisen käynti-siirtymän, joka ei ollut kovin pehmeä. Palasin tekemään voltin ja uuden siirtymän, joka oli paljon parempi. Näin ollen lohduttauduin sillä, että jos virhe vei kaksi pistettä saatoin saada siirtymästä yhden enmmän, kun se onnistui paremmin. Jäin siis ehkä vain pisteen miinukselle. Yritän siis lohduttaa itseäni tällä. Myös sillä, että voltti unohtui muutamalta muultakin ratsastajalta. Lopputulos oli 56,8%. Katsoin viime kesän vastaavan ohjelman prosentteja ja tämä oli prosentin verran parempi, kuin ne. Wau mitä kehitystä... Tai sitten ei. Myy sai kehuja "tosi kuuliainen hevonen" ja oli se melko tahdikas ja perustempokin ok. Suoritusta häiritsevällä ratsastajalla oli sentään hyvä ryhti. Sitähän tässä viime päivät on treenattu muun ratsastuksen kustannuksella. Voi vihvilä mikä laji. Ja taas reilu viikon päästä mennään jatkamaan tätä masokistien harrastusta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä?!

Myyn kampaus pysyi, mutta ei ehkä voita "vuoden hiusmalli"-palkintoa

Nyt lähden ruokkimaan hevosia ja hyttysiä. Oletteko tavanneet tänä kesänä yhtään näitä iniseviä pikku ystäviämme?!

P.S. Myy yritti taas juuttua kisapaikalle, mutta olimme valmistautuneet kuormaliinoilla. Näillä poniini heilahti koppiin viidessä minuutissa. Kotona se marssi kärryyn muina tammoina.

Kommentit

Suositut tekstit