Risukasa uhkaa taas pimentyä

Huoleton on hevoseton, sanoi joku joskus. Huoleton on myös elämätön, sanon minä. Rapatessa roiskuu ja mitä näitä nyt on. Artturi oli kesällä hieno ja oikeasti ajattelin, että kohti beetä mennään. Sitten liikkuminen meni noin kuukausi takaperin omituiseksi. Se oli jotenkin epäpuhdas liikkeiltään, mutta ei kuitenkaan. Vertyessään meno parani. Oikea laukka alkoi tuntua vaikealta, vaikka se on ennen ollut se helpompi. Taivuttaminen kaikissa askellajeissa oikealle oli hankalaa, Artturi puri kuolaimeen ja vänkäsi. 

Kävimme Killerillä tutustumassa maneesikisoihin. Kaisla ja Myy sijoittuivat helpossa ceessä kolmansiksi!💓💓💓Tulos oli 64,048%. Upea kauden päätös! Artturi oli hankala ratsastaa ja ensimmäinen kerta maneesissa aivan liikaa keskittymiskyvylle. Se kiemurteli, poikitti laukassa, peräänannosta ei ollut tietoakaan ja kaverit hukassa -iiihahhaa! Vaikka toinen hevonen kurkisteli ulko-ovelta se ei riittänyt. Lauma oli viety. Oven kohdalla se ehdotteli ulostautumista kesken ohjelman. Pysyimme kuitenkin pääkallopaikalla ja saimme 56,136%, joten uskallan leikata reiät päähäni puettuun paperipussiin. Artturi ei todellakaan ollut ratsastettavissa, onneksi sentään hallittavissa. 

Raahasin pojan Tuijalle ja kun Tuija meni selkään, hän totesi heti ettei tämä ole se sama hieno heppa, kuin kesällä. Pohdimme, onko vika satulan sopimattomuudessa vai kintuissa, lopuksi Tuija epäili peräpään ongelmia erityisesti jaloissa. Sain samalla viikolla klinikalle Teivoon ajan lempitohtorillemme Meeri Rantaselle. Artturi oli kuin viilipytty klinikan pihassa ja sisään mennessä. Tällä kertaa radalla juoksevat ravuritkaan eivät saaneet hepulia aikaan. MUTTA. Tutkimushuoneessa tapahtui seuraavaa: Sisälle huoneeseen ja ryntäys seuraavasta ovesta ulos! Siellä sijaitsee lääkärien kanslia ja tietokoneet vain heilahtivat, kun norsu kävi posliinikaupassa. Onneksi vältyimme kalliimmilta vaurioilta ja ensimmäisenä lääkärin tavatessaan Artturi saikin rauhoittavaa. Sen jälkeen kaikki sujui kuin tanssi. Ruuna oli superkiltti ja yhteistyökykyinen. Taivutuskokeet, juoksutus liinassa ja röntgen menivät hyvin. Röntgenkuvissa paljastui sitten kurja näkymä. Oikeassa takapolvessa oli suuri kysta. 
"Nivelen sisäisellä kystalla on useimmiten ratkaiseva merkitys urheilu-uran kannalta. Tyypillisiä sijaintipaikkoja ovat takapolvi, vuohisnivel ja kehänivel. Kystan koko ja sijainti ratkaisee ennusteen.

Kystan hoito määräytyy tapauskohtaisesti. Niveleen ulottuvissa kystissa nivelen sisäinen kortisonihoito tai ultraääni- tai artroskopiaohjauksessa tapahtuva kystan sisäinen kortisoni. Jossain tapauksissa kystia on hoidettu ruuvaamalla." https://tampereenhevosklinikka.fi/varsojen-ja-nuorten-hevosten-ortopediset-ongelmat

Polvi piikitettiin kortisonilla ja seuraavan kerran 1,5-2kk:n kuluttua menemme kontrollikäynnille. Meeri konsultoi tällä välin toista lääkäriä, voisiko tähän jalkaan olla apua ruuvaushoidosta ja mitä se maksaisi. Kallista hoitoa ei puolla se seikka, että Artturi imppaa ja on sairastanut pari ähkyä ilmeisesti tästä syystä. Jos teemme kalliin operaation ja hevonen kupsahtaa parin viikon kuluttua ähkyyn, leikkauksessa ei oikein ollut järkeä. Tästä ajatuskulusta ystäväni kanssa tajusimme, että imppaaminen on luultavasti seurausta polven kivusta. Kysta on saattanut kehittyä jo sikiövaiheessa tai kasvun myötä. 

Turhauttaa, kun nämä nelijalkaiset ystävämme eivät osaa kertoa, mikä on hätänä. Voi kun Artturi olisikin voinut imppaamisen sijasta kertoa, että takajalkaan sattuu. Lääkärin mukaan kysta on sen verran kookas, että on ihme, ettei hevonen onnu. Taivutuskokeissa takajalat reagoivat vain vähän. Artturilla oli muuten erinomaiset rakenteet jaloissa ja nivelissä, liekö sekin estänyt näinkin kauan oireiden näkymistä. Hyvä ja tarkka valmentaja on kullanarvoinenn aarre, ilman Tuijaa olisin ties kuinka kauan ihmetellyt, että onpa minusta tullut huono ratsastaja ja mikähän kokonaisuudessa nyt on vikana. 

Kortisoni joko auttaa tai ei. Jos ei, hevosesta ei ole eläjäksi. Parhaassa tapauksessa siitä on apua ja porskutetaan eteenpäin, jos oireet palaavat piikitetään, kuntoutetaan ja mennään taas. Ehkä joskus pääsisimme kisoihinkin, mutta suunnitelmallinen kisaura on mennyttä. Nyt kuntoudumme tästä piikityksestä ja menemme päivä kerrallaan eteenpäin. 

Maneesin kauhut

Olin ilmoittanut Artturin Arranmaalle 2-tason kisoihin heB-luokkaan, mutta eihän se saa nyt mennä kuin käyntiä, on kipeä ja dopinglääkittykin. Sain vaihdettua lähtölistalle hevosta ja kuolaimet sai suuhunsa Myy. Köpsyttelimme oman tasoisemme suorituksen 59,659%. Toinen tuomari antoi yli 60%, joten olin aivan tyytyväinen. Mitään kummallista ei tapahtunut, pakollinen sapellihammastiikerikin rapisteli puskassa vasta poistuessamme radalta. 

Loppukauden parakisojen hevosta ei siis tarvitse arpoa. Myy saa puuskuttaa Suomenratsujen kuninkaallisten paraluokan ja Hämeen pararatsastajien aluemestaruudet vielä läpi. Niinpä painelimme Tuijan poliklinikalle. Apua, Myy ei ole tarpeeksi vakaa edestä, kun minäkään en ole! Tuija ei luvannut oikotietä onneen. Ensimmäiseksi pitää rauhoittaa avut, minä kun olen välillä hieman hätäinen. Myy on tasaisempi, kun yritän keventää. Hukkasin sairastamisen myötä kevennyksen kokonaan. Artturi on palauttanut sitä jonkin verran, mutta se on kovin raskasta ja epämukavaa minulle. Kas, valkkutunti menikin istunta- ja fysioterapiaksi. En tiedä itkisinkö vai nauraisinko, kun opettelen 30 ratsastusvuoden jälkeen keventämään. Normaalikisoissa arvostellaan istuntaa ja kaunistahan hyllymiseni ei ole. Parakisoissa istuntaa ei arvostella ja Myy tarvitsee vain saada olemaan välittämättä minusta. Tuija operoi kevennystäni ja se alkaa sujumaan! Myy on tyytyväinen enkä itse tee kuolemaa. Paitsi kun kunto loppuu. Nyt on kova treeni käynnissä. Tuija sai taas ihmeitä aikaan.

Suurin ongelmani on ollut yliryhti ja ankan pyrstön pörhistely. Tällä hetkellä tuntuu Notre Damen kellonsoittajalta, mutta tähän tottuu. Pidensimme jalustimia, litistän pallean ja mahamakkarat ryttyyn, annan hartioiden pudota rennosti eteenpäin aiemmasta asennostani, pyöristän selkää, lasken pehvani satulassa edemmäs ja rytmitän Myyn oman kevennykseni tahtiin. Ai niin ja paino jalustimille, etten purista reisillä ja ettei pohje siirry liian taakse. Helppoa kuin heinänteko. Voi vartalo.

Quasimodo