Hävyttömiä muistisääntöjä trillerin lomassa

Kuva: Thelwell

1-tason kisat Suojakalliolla. Pitkä rata, kompassi siis matkaan. Sää oli vähintäänkin mielenkiintoinen, tuuli niin että heikompaa hirvitti ja sadettakin oli luvattu. Ja luonnollisesti jäätävää. Mutta minäpä reippaana tyttönä korjasin tilanteen. Raahasimme kaikki hevoset sisälle suojaan ja aurinko alkoi paistamaan. Sama homma loimituksella, kun loimitat hiki hatussa ei varmasti sada. Tämä kikka toimii usein.

Hevoset regoivat tuuleen herkästi. Ne ovat usein valmistautuneita vähintäänkin pyörremyrskyyn, joka tuo tullessaan karmean susilauman. Myy oli petollisen rauhallinen verkassa ja puolet suorituksesta. Kotona peräänanto pysyy jo kohtalaisesti ympyrätyöskentelyssä, mutta paljon treeniä se vaatii suorilla urilla. Aika seesteisesti etenimme kohta kohdalta. Energisyys siinä kärsi, mutta ei kaikkeen voi panostaa yhdellä kertaa. Paljon paremmin se meni, kuin Jyväskylässä puhumattakaan Orivedestä. Kunnes. Rauhaisasti laukkavoltilla keskityin, että nytpä asetankin vielä huolellisesti ja pyöristän rauhassa ja BING!!! Myyn takana katsomossa tapahtui jotain (normaalisti siellä saa tapahtua asioita eikä Myytä kiinnosta paitsi jos siellä on herkkupussi) ja poni lähti. Hevosen pakoreaktio ratsastaja selässä on mielestäni vähintäänkin pelottava. Siinä muutaman askeleen aikana ehtii miettiä yllättävän paljon. "En putoa en putoa!!! Ei yli aidan!!! Ei yli aidan!!!" Molemmat tapaukset johtaisivat suorituksen hylkäämiseen. Tuomari oli kommentoinut "jännittyy, hyökkää". Naureskelin, että onneksi ei hyökännyt tuomaria kohti. Itse kuvailisin tilannetta "pakenee". Ilman vammaisratsastajan kumilenkkejä hiekkaa olisi syöty. Ennen aitaa Myy oli jo käynnistä ja kerrankin olen ylpeä itsestäni. Nostin uuden rauhallisen laukan, seuraavat siirtymiset olivat pehmeitä ja niistä tuli molemmista 7 pistettä samoin keskikäynnistä. Myy liikkui hepulin jälkeen huomattavasti napakammin mutta ei kuitenkaan kiirehtinyt. Oma pää rauhoittui ihmeellisen hyvin. Ajattelin, että se huono hetki meni jo ja nyt taas rauhassa yksi asia kerrallaan. Helpotus oli suuri, kun huomasin olevani elossa ja vielä kyydissäkin.

Oma tavoite ylittyi nipin napin 60,455%. Nyt tavoitteena on pysyä 60% paremmalla puolella ja hiljalleeni hivuttaa tuloksia ylöspäin. Ja hei, sijoitus paranee. Nyt enää viidenneksi viimeinen! Oikeasti, eihän se itselleni niin paljon merkitse, huvittaa lähinnä. Suoritukseen ihan jokaisella vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että mitä tahansa voi olla lopputuloksena. Toki korkeammalle tasolle koulutettu hevonen ja taitava ratsastaja saavat hyvät tulokset todennäköisemmin, kuin tavan tallaaja ja keskeneräinen poni. Nimimerkki "Minäkö se oon?"

Viimeinen probleema oli, kun piti päästä pois radalta. Ilmeisesti äänentoistolaitteet, joiden päällä on muovit rapisivat kummallisesti tuulessa, kun kuuluttaja puhui. Se järkytti pienen hysteerisen ponin mielenrauhaa ja suorituksen onneksi jo loputtua esitimme pientä rivitanssia ennen kuin pääsimme portista ulos. Sitten Myy jo lönköttelikin, kuin vanha lehmä. Onhan se nyt kamalaa, kun se pelottava pömpeli huutelee vielä Myyn nimeä! Terveiset vaan kuuluttajalle ;)

Hyvä vinkki muille radalla eksyjille. Nelikaarinen kiemuraura sujui kommentilla "kaunis kuvio". Kun muistisäännöiksi keksii pikkutuhmia juttuja, ne muistaa huomattavasti helpommin. Kaaret tulivat hieman tiettyjen kirjamien jälkeen tai kirjaimeen, mutta suunnistamista auttoi kirjainten muistaminen. K-P-E-R-C. Kristiinan P-E-R-(ce). Anteeksi ruma sana, mutta näin se sujui hyvin. Hieman jopa hymy huulilla.

Kuva: Kristiina Suoranta

Kristiina askarteli Myylle kestävän kampauksen. Tämä toimi ja pysyi tuulessa ja tuiskussa.

Kuva: Kristiina Suoranta

,

Kuva: Thelwell