Pararatsastaja ja suomenpienhevonen. Tarinoita vammaisratsastuksesta, oppimisesta, kilpailuista ja eläinystävistä.

Kuvitelmat vs todelisuus

Kuva: Hanna-Mari Lahtinen
Näin kotona.

 Kotona se sujuu mukiinmenevästi. Sitten lähdetään toiveikkaana kisoihin. Jospa vihdoinkin voisi näyttää, että olemme oppineet jotain, kovasti treenanneet ja valmistautuneet. Kristiinan sanoin, sitten on aina joku pelikaani turbiinissa. Kuten tälläkin kerralla.

Keskiviikkona oli 1-tason iltakisat Killerillä. Kaisla lähti Myyllä ja minä Artturilla ohjelmana helppoC. Ratsastin Myyllä vielä Been kaupan päälle. Loviisa oli apuna mukana, että välttyisimme turhilta selkkauksilta hoitotilanteissa.

Myy oli Kaislan kanssa ihan possu heti verkassa. Minun oli pakko Artturilla mennä apuun hinaamaan kiukuttelevaa ponia perässä, jotta se pysyi jossain kuosissa. Radalla Myy oli ihan villi ja laukkaili raviympyröilläkin. Toisessa laukannostossa tuomarin kommentti "nyt lähti lapasesta" kertoo kaiken. Kun piti laukata keskiympyrä, kapinallinen Myy pudotti tietysti raville. Hienosti ja rohkeasti lapsi nosti uuden laukan ja taas mentiin. "Sitkeästi ratsastit loppuun asti. Tänään tais hepassa olla liikaa virtaa." Tiedoksi, Myy oli aamupäivällä liinassa, jotta tältä olisi vältytty... Saivat silti 51,136%, joka ilahdutti Kaislaa suunnattomasti. Hylätty olisi ollut kurja, mutta nyt lapsi vain nauroi radalta tullessaan. Ja roikkui kuin apina hurjassa menossa mukana.
Myy keskittyy olennaiseen, kuten kuvaajaan...

Artturi oli verkassa ihana, pehmeä, tahdikas ja kaikkea mahtavaa. KUNNES. Ravirata ei ollut suljettu kisojen ajaksi ja sieltä kurvasi tuhatta ja sataa hevonen, jonka perään oli tarrautunut jotain rautaromua ja ihminen. Sen täytyi olla jotain todella vaarallista, kun se polle juoksi niin kovaa pakoonkin. Artturi hyppäsi pystyyn, jolloin loukkasin peukaloni sen kaulaan tarratessani kiinni. On muuten kauniin värinen sormi... Edellisen kerran olen ollut pystyyn hyppäävän hevosen selässä varmaan 30 vuotta sitten. Kesti hetken tajuta, mitä tapahtui. Meillä vaan yleensä pukitellaan. No siihen jäi ihanan rauhallinen flow. Joka kerran kun ravuri pyyhkäisi radalla meillä oli riverdance meneillään. Sinne raviradalle tuli juoksemaan kaiken lisäksi kärryineen poni, joka oli vielä luonnottomampaa. Onneksi ravuri häipyi, kun tuli vuoromme suorittaa. Ratsastin kuitenkin koko radan käsijarru päällä eloonjäämisen varmistamiseksi. "Paremmin eteen"-kommentti vähän joka välissä oli siis aiheellinen. Ainoa varsinainen moka oli yksi tahtirikko laukassa ennen lävistäjää. Artturi on tosi nopea, kun pudottaa laukan omin päin. En ollut ajan tasalla, mutta laukka nousi nopeasti uudestaan. Iloinen olin oikean laukan onnistumisesta, kun se on taas ollut painajainen Kummajaisten jälkeen. 59,545% ja emme olleet tyyliin kolmanneksi viimeisiä, kuten Myyn kanssa usein vaan jossain tuloslistan puolessa välissä.
Maantiekiitäjä ja pölypilvi?

Kaikki jalat onneksi maan pinnalla
Pikku Myy ei ollut villi enää. Puolet lisää painoa hytkymään kyytiin, niin jo hyytyy kurittomampikin poni. Laukassa oli vaarana jopa raviin pudottaminen. Nappasin ponia raipalla, jolloin kiitokseksi sain pienen pukinkin. Nyt oli lupaavia pätkiä, laadukas käyntiohjelma 7 pistettä, mutta muuten vanhat samat ongelmat. Laukassa selkeämpi peräänanto, tahti ja muoto vaihtelee, heppa hyytyy... Ratsastajakin hyytyi, istunnalla ei ollut tässä kohtaa mitään jakoa. Jaksoin juuri ja juuri hölskyä mukana. 56,4%, olisiko ollut joku neljänneksi viimeinen tai jotain.

Raipalla motivoitu reipas hetki

Tukka pystyssä katuja astelen...
Treenausmielessä monta kokemusta taas rikkaampana. Parkkialueella pörräsi kaivinkone ja maneesirempassa naulapyssy lauloi. Nämä eivät nuorta Artturiamme kiinnostaneet tippaakaan, mutta hyvät hyssykät se ravihevonen!!! Ja siis Artturi on kotona nähnyt kärryttelyä ja sillä on itselläänkin ollut kerran kärryt perässä ilman ongelmia, mutta tämä nyt vaan oli liikaa. Vaikka kuinka siis kotona sujuu, kisoissa muuttuvia tekijöitä vaan voi olla mitä tahansa. Hevonen voi reagoida mitä oudoimpiin asioihin. Matkailu avartaa, tämän takia kisarutiinin hankkiminen on tärkeää varsinkin mökkihöperöille landepaukuille.

Loviisa teki Artturille meille suositellun kampauksen. Letti oli mielettömän hieno. Tyylillemme uskollisena saimme loppupään purkaantumaan jo ennen verkkaa... Ensi kerralla Loviisa tekee lopusta vielä tiukemman. Purkaantunut karvakasa tursui jalkovälistäni vähintäänkin epäilyttävän näköisenä...

Lopuksi vielä hehkutan uusia ohjiani. Hakko Production valmisti ja suunnitteli toiveideni mukaiset nappulaohjat. Nämä vammaisratsastajan apuvälineeni tuovat tasaisuutta itselleni ja hevoselle. Yksi ongelmistani on ohjien valuminen, enkä edes tajua sitä itse, koska käsissä ei ole normaalia tuntoaistia. Näihin on vielä vähän opetteleminen, mutta olen tosi tyytyväinen jo nyt. Ohjien valmistaja kutsuu nappuloita "kärpäsiksi", joten nämä ovat nyt minun kärpäslätkäohjani. Niin ihanaa pehmeää laatunahkaakin, näitä hipeltäisi kaiken päivää!
Supermies lentää kohti uusia haasteita viitta hulmuten
(tai samat vanhat haasteet edelleen...)
Siis helmat hulmuten kohti uusi haasteita! Nyt taitaa olla useampi viikko rauhallisempaa, valkkuja toki viikottain. Otetaan loman kannalta.

Kommentit

Suositut tekstit