Leirillä ja muita syyshommia

Kesä ja kesäleirit menivät jo, mutta onneksi syksylläkin pääsee leikkimään pikkutyttöä heppaleirille. Lokakuun alussa olin viikonlopun Sappeen ratsutilalla Pälkäneellä pararatsastajien simulaattorileirillä. Omaa hevosta on ottanut tällä kertaa mukaan, matkailu avartaa ja uudet ratsut ovat vähintäänkin mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Perjantaina testailimme hevosvaihtoehtoja. Ajattelin tuttua ja turvallista, jotain ponityyppistä ja pientä... Kuinka kävikään. Peppuni alle päätyi pikku Mosse 170cm kaliiberia hirvi-kirahvi-kameli.

Mosse oli tietysti myös hieman epäluuloinen minuakin kohtaan...

Mossen hieman takakireä psyyke liikautti jotenkin sieluani. Se irvisteli vähän kaikille, mutta silti siinä oli jotain todella liikuttavaa ja sympaattista. Alkushokin jälkeen sen askellus oli oikein oivalluksia herättävää ja mukavaakin. Mukavuutta lisäsi roimasti sen ihana karvasatula! Sellainen on kotiinkin saatava, kunhan Myyn uusin koulupenkki on maksettu... Todella tukeva ja turvallisen oloinen istua, kuitenkin hevonen ja sen lämpö sekä liikkeet ovat lähellä. Talvikäyttöön selvästi jatkoon äänestetty!

Suosikkiratsuihini kuuluu ehdottomasti Simo The Simulaattori. Omaa istuntaansa ja apujaan on loistava tutkia ja kehittää, kun hevonen on kone. Se ei sinkoa taivaanrantaan eikä sillä ole omia hauskoja ideoita hommista. Toki pidemmän päälle touhu kävisi tylsäksi, mutta Simo silloin tällöin tekee kyllä terää. Simo antaa vielä muistoksi printin tekemistään analyyseista. Itselleni jäi ainakin monta juttua sovellettavaksi ja mietittäväksi kotona.

Kiiltelevä Simon peffa 💓

Leiri oli oikein onnistunut ja muiden pararatsastajien vertaisseura on näiden tapahtumien parasta antia. Ruoka oli maistuvaa ja uusintareissua odotellessa!

Artturi kävi klinikalla jälkitarkastuksessa. Usva oli mukana irtopalakuvissa ja Artturi oli todella esimerkillinen, rauhallinen ja vastuunsa lapsihevosesta kantava eno-hevonen. Se taisi vain nappaista vähän liikaa ilolientä, koska polvien ultrauksen aikana se kuorsasi suureen ääneen ja jouduin tökkimään sitä hereille, ettei se olisi kellahtanut nurin.

Viimeinen taisi olla liikaa...

Tulehdus nivelessä oli rauhoittut, mutta kystahan ei sieltä mihinkään katoa. Ontumatutkimuksessa se oli ok, mutta olin videoinut lääkärille liikettä kotona ja onhan se laukka välillä todella huonoa. Sillä saa ja pitääkin mennä neljästi viikossa, jotta se pysyy kunnossa. Silloin, kun meno on vaikeampaa ei saa mennä puomeja, kahlata tai muuta vastaavaa, jossa takajalka joutuu nousemaan reippaasti. Väistöt ovat silloin myös kivuliaan oloisia.

Villasukkaratsastus on hyvää terapiaa kaikille

Usva sai ensihumalansa rötgenissä. Kiltti se oli, mutta ei pieni poika malttanut ihan hiljaa seistä. Kuvat olivat ensiluokkaisia ja reissu oikein opettavainen.

Nyt mua viedään linnasta linnaan...
Rikoksen laadusta ei ole tietoa.

Myy on treenannut kankien pitoa suussa. Tuija sai ensin testata, kuinka pahasti poni villiintyy. Vastaus: Ei lainkaan. Meillä on nyt lainassa Tuijan Velhon kanget, joita maistelemme. Omat ovat työn alla. Myytä jännitti ensin kauhea rautamäärä pikkuruisessa suussa, mutta olemme menneet kankiohja vain löysällä roikkuen mukana ja Myy alkaa muutaman kerran jälkeen jo rentoutua mukavasti. Kuolan määrä on huikea, ehkä kangista tulee rabies-tartunta tai jotain?

Tuija esittelee Myylle rautaa

Tänään Usva oli varsanäyttelyssä Orivedellä ja sai III+-palkinnon. Arvostelu ei ollut niin mannaa sielulle, kuin keväinen kakkospalkinto. Arvostelulaji ja kasvava hevonen, aina ei voi voittaa 😄
Sen sijaan Usva käyttäytyi niin hienosti, että ei harmita kaatosateessa vietetty aamupäivä. Se matkusti ensimmäistä kertaa ypöyksin kotipihaa kauemmas. Koppiin se käveli mennen tullen, kuin vanha konkari ja kotiin palatessa peruutuskin ulos kopista meni vihdoin jakeluun. Näyttelypaikalla se oli rohkea, reipas ja poikavauvaksi rauhallinenkin. Näyttely oli maneesissa ja hetken hirvitti, kun Usva oli sateesta kutiseva ja märkä. Se yritti kaivaa Kiinaan asti ja selkeästi suunnitteli pientä piehtarointiesitystä. Onneksi vältyimme kuorrutukselta. Ihanaa, kun Usvan laittaa koppiin niin se vain seisoo ja odottaa siellä, että mitäs nyt tapahtuu. Muilla kullannupuillamme on usein taipumusta paukutella ja kuopia niin että heikompia välillä hirvittää trailerin pohjan kestävyys. Se on niin viisas ja kiltti pieni poika! Näin syksyllä ei omien sukukalleuksienkaan esittely enää tuntunut tarpeelliselta.

Tukka hyvin näkyykö kello?

Itse olen viimeiset pari kuukautta ollut ms-taudin pahenemisvaiheen kourissa. Jos kesällä yhtämittainen kävelymatkani oli n.150m kepin kanssa, nyt se romahti 50 metriin. Nyt sain vihdoin viimein kortisonipulssin siihen. Kolmena päivänä söin 1000mg eli 1g kortisonia päivittäin. Vahvimpien pillereiden kanssa se tekee 25tbl kerrallaan. Meno oli aika vauhdikasta ja vaikka tuo on aika kamala satsi, on ihanaa edes joskus muutama päivä olla vähän niin kuin ennen vanhaan terveenä. Ilo loppui jo, nyt on sitten toinen äärilaita eli voisin vain maata sohvalla ruikuttamassa. Tämä on onneksi niin monta kertaa koettu, että tiedän pian helpottavan. Toivottavasti toimintakykyni palautuu nyt hiljalleen kesän veroiseksi. Jos ei, tähän ei sitten jatkossakaan mikään auta. Näillä mennään nyt ja kortisonin aiheuttama närästys ja turvotuskin häipyvät. Ne nyt ovatkin vain pieni lisämauste.

Jotain pientä retkeä Myyn ja Kaislan kanssa voi olla tänä vuonna vielä ehkä edessä... Mennään kelien ja kunnon mukaan. Myyllä on ainakin hyvä karvakunto.