Arthurin debyytti ja vähän kakkajuttuja
Nyt herra on esitelty seurapiireille. Varovainen suunnitelmahan oli, että syksyllä voitaisiin käydä haistelemassa kisafiiliksiä. Kuin tarjottimella Tuijan tallilla järjestettiin pari viikkoa sitten harjoituskisat. Tavoitteena oli pysyä aidoissa ja totutella siihen, että kentällä vilisee muitakin hevosia. Ilmottauduimme HeC tutustumisluokan kouluohjelmaan ja HeB nuorten hevosten kenttäratsastusohjelmaan.
Aamulla nuori mies Arthur oli sitä mieltä, että traileri on vähintäänkin hevosia syövä avaruuden musta aukko. Hetken aikaa touhu oli ryntäilyä ja pomppimista, mutta sitten Artturi seisahtui sillalle, katsoi "Jaa joko mennään?" ja lompsi koppiin. Pientä uhmaikää on nähtävissä muissakin tilanteissa. Eihän voi tietää saako riekkua, jos ei kokeile.
Verryttelyyn saapuessamme Artturin oli tietysti höristävä tovereille ja silmät selällään ihmeteltävä touhua. Ihmettely jäi siihen, kun otin ohjat ja aloin ratsastaa. Keskittyminen herpaantui hetkeksi, kun paikalle kurvasi pari suloista ponia. Sydänsilmähymiö, sydänsilmähymiö!!!Artturi olisi ottanut ne siltä seisomalta mukaan kotiin. Keskittyminen kyllä palautui taas hetken kuluttua.
Artturi hukkasi edellisellä viikolla oikean laukkansa. Se nousi kyllä usean väärän laukan jälkeen ja aiheutti stressiä kisoja ajatellen. Tuomarin autoa ihmettelimme hetken ennen ratoja. Kun näytin sitä toisen kerran Artturille se oli "jo niin nähty keksi jotain kiinnostavampaa". Ensin oli vuorossa heB, jossa ei ollut alkutervehdystä lainkaan, vaan keskihalkaisija vain ravattii läpi. Pohdin, olisiko siinä ollut korrektia huiskuttaa ja hymyillä tuomarille?! Artturi siirtyi käyntiin ja kiemurteli, koska KAKKA!!! Kotona aina seistään, kun kakitaan. Näin mamman on helpompi siivota se kasa. Asiaa voisi tietysti treenata kotona... Laukkakin nousi oikein päin, joskin oikea oli hieman "villi", koska vaikeushan tietysti korvataan lisääntyvällä vauhdilla... Itse olen jo niin tottunut tähän reippaampaan menopeliin, ettei se mielestäni nyt niin poikkeavaa ollut. Ohjelman laukkaosuudet olivat varsin pitkiä. Itselleni se ei ollut ongelma, kun Artturi laukkaa helposti ja mielellään. Pojan oma kunto vaan ei ihan riitä näiden pitkien ratojen laukkaosuuksiin. Tämä ensimmäinen meni kuitenkin ihan ok ja prosentteja saimme 56,875% johon olin tosi tyytyväinen.
HeC sitten menikin lähinnä komedian piikkiin. Artturi oli omaksi itsekseen tahmea, raukka aivan näännyksissä. Onneksi nyt sai pysähtyä alkutervehdykseen kakalle. Tuleekohan tuosta Artturin tavaramerkki? Ohjelmaan voisi kirjoittaa tervehdyksen sijaan "alkukakka". Hyvät pisteet tulisi! Itselleni on kaikessa hötäkässä vaikea tarkistaa oikeaa laukkaa. Artturi ampaisee oikeaan laukkaan vahvemmin ja siitä tiedän, että oikein menee. Nyt se oli niin rättipoikki, että oikea laukka oli niin vaatimaton, että korjasin se kahteen kertaan. Ja se oli koko ajan oikein. Tämä harmitti, toisaalta treenasimme nostoja... Nämä kaksi rataa muistuttivat aika paljon toisiaan ja vaarana oli sotkea niitä keskenään. Minähän tietysti onnistuin siinäkin. Pitkä sivu piti laukata keskilaukkaa ja käännyin lävistäjälle. Muistin sinä samassa, että EI!!! Palasin uralle ja esitimme siis loivalla kiemuralla vastalaukkaa. Siis tietysti vain siksi, että näytimme, että tällaiset ceen ohjelmat ovat meille aivan liian helppoja :D Tuomari ei tätä ymmärtänyt, vaan kommentti oli "erikoinen tie". Höh, ihan selkeä loiva kiemuraura. Voisin vedota väsymykseen, ms-taudin kognitiivisiin ongelmiin jne, mutta todennäköissimmin erhe johtui siitä, että TOLLO MIKÄ TOLLO. Sattuuhan näitä kaikille. Opin tästä taas, että ahneella on kakkainen loppu (sopii kakka-teemaan). Hevosen ja itseni takia kannattaa ehkä pitäytyä yhdessä luokassa per kisa. Ei tuosta sentään hyljättyä tullut, vaan 55,652%.
Artturi sai kovasti kehuja, kun oli niin fiksu 5-vuotias. Kyllä minäkin olin ylpeä sen käytöksestä. Onneksi kisapaikka oli tuttu, joten uusia asioita ei tullut liikaa. Tämä on niin kiva hevonen. Kun se näkee uuden asian se pysähtyy katsomaan ja sitten se ei enää kiinnosta.
Artturi on opetettu varomaan namutätejä. Sille tarjottiin kanttiinista omenapiirakkaa ja porkkanapiirakkaa, mutta se vain nuuhkaisi epäluuloisena leipomuksia. Minä sen sijaan en nyrpistellyt herkuille. Olinpa varomaton. Kopitus sujui mallikkaasti, A oli niin poikki, että halusi vain kotiin nukkumaan.
Kotona olemme hipsutelleet loppukäyntejä maastossa ja metsässä. Kaikki käy, puskista esiin ryntäävä Keijukin on ihan jees. Kun saan uuden turvaliivini, täytyy kokeilla eri vaihteita.
Itselläni on joku ihmeellinen ratsastusvimma. Artturilla oli vapaapäivä, Myyn olin jo ratsastanut. Oli kaivettava paksumahainen äiti-hevonen ja päästävä riehumaan. Sekin meni tiellä kuin kone. Minulla taitaa olla kaksi maastomopedia tallissa! Sisarukset kuin ilvekset, eikun mitenkä se meni... Papin askeleet ovat vielä helpommat kuin Artturin ja silläkin on oma moottori.
Koiran ulkoilutuskin sujuu näiden kanssa. Vaikka ensin Keiju räkyttää ja kuvittelee hevosten olevan karkuteillä, kun tallilta poistutaan. Hyvin siedättyvät hevoset kyllä näin...
Mitä Myylle sitten kuuluu? Jalka ei ole oireillut liikunnan lisäyksen yhteydessä. Nyt ravataan jo 15 minuuttia, jos vain itse jaksan. Tyttäreni Kaisla liikuttaa Myytä nyt viikonloppuisin miten jääkiekon pelaamiseltaan ehtii. Ponin jälkeen kuullemma ihan ravi. Enpä taida antaa kokeilla Artturia ja Papia, että Myyn luxusravi säilyy... Yhtenä päivänä olin unohtanut kumilenkt jalustimista ja odottelin apua niiden toimittamiseen. Aloitin jo ravaamisen ja jalustimet putoilivat jatkuvasti. Myy oli oudon tahmea jopa Myyksi. Kun sain kumpparit jo alkoi poni liikkumaan! Ei voi juosta, kun mamma tuntuu putoavan. Mussukka!
Nyt lähden tekemään Tuijan kotitehtävää eli etsimään kadonnutta vasenta pohjetta. Myy on selvästi kertonut Artturille, että tuolla tyypillä ei sitä ole, älä huomioi sitä. Kivat sille.
Aamulla nuori mies Arthur oli sitä mieltä, että traileri on vähintäänkin hevosia syövä avaruuden musta aukko. Hetken aikaa touhu oli ryntäilyä ja pomppimista, mutta sitten Artturi seisahtui sillalle, katsoi "Jaa joko mennään?" ja lompsi koppiin. Pientä uhmaikää on nähtävissä muissakin tilanteissa. Eihän voi tietää saako riekkua, jos ei kokeile.
Verryttelyyn saapuessamme Artturin oli tietysti höristävä tovereille ja silmät selällään ihmeteltävä touhua. Ihmettely jäi siihen, kun otin ohjat ja aloin ratsastaa. Keskittyminen herpaantui hetkeksi, kun paikalle kurvasi pari suloista ponia. Sydänsilmähymiö, sydänsilmähymiö!!!Artturi olisi ottanut ne siltä seisomalta mukaan kotiin. Keskittyminen kyllä palautui taas hetken kuluttua.
Artturi hukkasi edellisellä viikolla oikean laukkansa. Se nousi kyllä usean väärän laukan jälkeen ja aiheutti stressiä kisoja ajatellen. Tuomarin autoa ihmettelimme hetken ennen ratoja. Kun näytin sitä toisen kerran Artturille se oli "jo niin nähty keksi jotain kiinnostavampaa". Ensin oli vuorossa heB, jossa ei ollut alkutervehdystä lainkaan, vaan keskihalkaisija vain ravattii läpi. Pohdin, olisiko siinä ollut korrektia huiskuttaa ja hymyillä tuomarille?! Artturi siirtyi käyntiin ja kiemurteli, koska KAKKA!!! Kotona aina seistään, kun kakitaan. Näin mamman on helpompi siivota se kasa. Asiaa voisi tietysti treenata kotona... Laukkakin nousi oikein päin, joskin oikea oli hieman "villi", koska vaikeushan tietysti korvataan lisääntyvällä vauhdilla... Itse olen jo niin tottunut tähän reippaampaan menopeliin, ettei se mielestäni nyt niin poikkeavaa ollut. Ohjelman laukkaosuudet olivat varsin pitkiä. Itselleni se ei ollut ongelma, kun Artturi laukkaa helposti ja mielellään. Pojan oma kunto vaan ei ihan riitä näiden pitkien ratojen laukkaosuuksiin. Tämä ensimmäinen meni kuitenkin ihan ok ja prosentteja saimme 56,875% johon olin tosi tyytyväinen.
 |
| Kiitos ja kumarrus! |
HeC sitten menikin lähinnä komedian piikkiin. Artturi oli omaksi itsekseen tahmea, raukka aivan näännyksissä. Onneksi nyt sai pysähtyä alkutervehdykseen kakalle. Tuleekohan tuosta Artturin tavaramerkki? Ohjelmaan voisi kirjoittaa tervehdyksen sijaan "alkukakka". Hyvät pisteet tulisi! Itselleni on kaikessa hötäkässä vaikea tarkistaa oikeaa laukkaa. Artturi ampaisee oikeaan laukkaan vahvemmin ja siitä tiedän, että oikein menee. Nyt se oli niin rättipoikki, että oikea laukka oli niin vaatimaton, että korjasin se kahteen kertaan. Ja se oli koko ajan oikein. Tämä harmitti, toisaalta treenasimme nostoja... Nämä kaksi rataa muistuttivat aika paljon toisiaan ja vaarana oli sotkea niitä keskenään. Minähän tietysti onnistuin siinäkin. Pitkä sivu piti laukata keskilaukkaa ja käännyin lävistäjälle. Muistin sinä samassa, että EI!!! Palasin uralle ja esitimme siis loivalla kiemuralla vastalaukkaa. Siis tietysti vain siksi, että näytimme, että tällaiset ceen ohjelmat ovat meille aivan liian helppoja :D Tuomari ei tätä ymmärtänyt, vaan kommentti oli "erikoinen tie". Höh, ihan selkeä loiva kiemuraura. Voisin vedota väsymykseen, ms-taudin kognitiivisiin ongelmiin jne, mutta todennäköissimmin erhe johtui siitä, että TOLLO MIKÄ TOLLO. Sattuuhan näitä kaikille. Opin tästä taas, että ahneella on kakkainen loppu (sopii kakka-teemaan). Hevosen ja itseni takia kannattaa ehkä pitäytyä yhdessä luokassa per kisa. Ei tuosta sentään hyljättyä tullut, vaan 55,652%.
 |
| Aidat onneksi pysyivät ratsukon ulkopuolella |
Artturi on opetettu varomaan namutätejä. Sille tarjottiin kanttiinista omenapiirakkaa ja porkkanapiirakkaa, mutta se vain nuuhkaisi epäluuloisena leipomuksia. Minä sen sijaan en nyrpistellyt herkuille. Olinpa varomaton. Kopitus sujui mallikkaasti, A oli niin poikki, että halusi vain kotiin nukkumaan.
 |
| Huh huh soijaa pukkaa. Olipa reissu. |
Itselläni on joku ihmeellinen ratsastusvimma. Artturilla oli vapaapäivä, Myyn olin jo ratsastanut. Oli kaivettava paksumahainen äiti-hevonen ja päästävä riehumaan. Sekin meni tiellä kuin kone. Minulla taitaa olla kaksi maastomopedia tallissa! Sisarukset kuin ilvekset, eikun mitenkä se meni... Papin askeleet ovat vielä helpommat kuin Artturin ja silläkin on oma moottori.
Koiran ulkoilutuskin sujuu näiden kanssa. Vaikka ensin Keiju räkyttää ja kuvittelee hevosten olevan karkuteillä, kun tallilta poistutaan. Hyvin siedättyvät hevoset kyllä näin...Mitä Myylle sitten kuuluu? Jalka ei ole oireillut liikunnan lisäyksen yhteydessä. Nyt ravataan jo 15 minuuttia, jos vain itse jaksan. Tyttäreni Kaisla liikuttaa Myytä nyt viikonloppuisin miten jääkiekon pelaamiseltaan ehtii. Ponin jälkeen kuullemma ihan ravi. Enpä taida antaa kokeilla Artturia ja Papia, että Myyn luxusravi säilyy... Yhtenä päivänä olin unohtanut kumilenkt jalustimista ja odottelin apua niiden toimittamiseen. Aloitin jo ravaamisen ja jalustimet putoilivat jatkuvasti. Myy oli oudon tahmea jopa Myyksi. Kun sain kumpparit jo alkoi poni liikkumaan! Ei voi juosta, kun mamma tuntuu putoavan. Mussukka!
Nyt lähden tekemään Tuijan kotitehtävää eli etsimään kadonnutta vasenta pohjetta. Myy on selvästi kertonut Artturille, että tuolla tyypillä ei sitä ole, älä huomioi sitä. Kivat sille.
Kommentit
Lähetä kommentti