Mää ja Myy feat Arthur

Arthurin kanssa estetreenit alkamassa? Vai mikä meininki?

Söpö kylmäyspatja :D

Sairaslomaa. Hellelomaa. Tai no kävelylomaa, nimittäin joka päivä tunti käyntiä Myyn kanssa ja sen jälkeen jalan kylmetys. Ostin mieltä virkistääkseni uuden imelänvärisen kylmäyspatjankin Myylle. Aamuratsastukset on aloitettu klo 8, kun on ollut hieman viileämpää. Iltaisin on ollut turha edes kuvitella ratsastavansa, jalat ovat kieltäytyneet liikehtimästä eteenpäin. Kiitos tästä kuuluu pään rikkinäiselle termostaatille. Säiden puolesta on ehkä ollut paras, etten ole päässyt valmennuksiin enkä kisoihin. Itsepäisen luonteeni tuntien olisin kuitenkin väen vängällä niihin raahautunut eikä se olisi ollut kenellekään kivaa. Kerran erehdyin menemään joogaan superhelteellä ja olo oli aivan kaamea heti, kun piti tehdä jotain pystyasennossa. Joten tässä ensimmäinen Myyn jalkavamman hyvä puoli -olen joutunut välttämään liiallista itseni kuormittamista.

Tässäkin voi analysoida omaa eteenpäin kellahtanutta asentoaan...

Tässä on joutunut todellakin kaivelemaan kaikki positiiviset asiat, mitä suinkin on keksinyt. Aina nekään eivät ole auttaneet. Pelkkä käynnin ratsastaminen ja superhelteet ovat heikentäneet fyysistä toimintakykyä rajusti ja epätoivo on usein ollut päällimmäinen fiilis. Toinen ajatus, millä olen itseäni yrittänyt lohduttaa on Tuijan talvella (kun oli pohjien takia pakko kävellä kuukausikaupalla) sanoma: "Kun osaa ratsastaa käyntiä ja kaikki toimii siinä, ravi ja laukka seuraavat perässä kuin itsestään." Sitä juhlavaa tilannetta odotellessa... Käyntiähän on tässä kuntoutusvaiheessa tarkoitus ihan oikeasti ratsastaa. Siis peräänannossa, väistöjä, avoja, kokoamista jne. Harjoittelimme jopa hieman takaosakäännöksiä, olemme Tuijalla niitä pari kertaa opetelleet. Siis niiden alkeita. Käynnissä on kyllä hyvää aikaa nipottaa omasta olemisestaan, muodosta ja tuntumasta. Ensimmäiset päivät pohdin rentoa takamusta, sitten siirryin rentoon jalkaan. Yllättävän vaikeaa on säilyttää peffan ja reiden rentous, kun käyttää pohjetta. Syvällä satulassa istumista ja suoruutta (sekä hevosen että ratsastajan) voi pohdiskella loputtomiin. Tunti on kuitenkin melko pitkä pohtia pelkkää ahteriaan, joten olemme käynnissä harjoitelleet erilaisia kouluohjelmia. Tyttäreni on oppinut niitä samalla, kun kipittää shetlanninponillaan perässä. Puolensa siis tässäkin.

Arthur oli kuukauden kummityttärelläni Petra Mattilalla koulutuksessa. Tavoitteena oli esitellä Arthurille maailmaa, opetella esteratsastuksen alkeet, saada laukkaan tasaisuutta ja voimaa, touhuta asioita joita mamin kanssa ei vaan voi tehdä ja oppia työrutiiniin. Kaikki tavoitteet saavutettiin kirkkaasti! Petra teki honkkelista kakarasta vammaistätijunan! Tämä ihana blondipari teki kaikkea hauskaa: Peltolaukkaa, maastoa, koulua ja lopputuloksena hyppäsivät 60cm minirataa. Arthurin mielestä varmasti kaikkein vaativin osuus oli pesukarsina. Joutua nyt tallissa SUIHKUUN! Se vaati erityisen paljon silmänvalkuaisten muljauttelua. Petra on hurjan taitava ja siisti ratsastaja. Voin erittäin lämpimästi suositella häntä työskentelemään hevostenne parissa. Erityisesti vielä mainittakoon tunnollisuus, jolla tämä 16-vuotias nuori neito työnsä hoiti. Iltamyöhään työpäivänsä jälkeen kaivoi ponin laitumesta ja hoiti ratsutuksen, vaikka lämpötilat eivät ihanteellisia vielä olleetkaan. Ja vielä ne kaikki omat ratsastettavat...

Arthur haettiin torstaina kotiin. Kävin Arthurin selässä kerran ennen sen Petralle lähtöä. Se on siis perusratsastettu ammattilaisella 3- ja 4-vuotiaana ja sillä ovat ratsastaneet muutamat ystäväni säännöllisen epäsäännöllisesti ohjauksessani. Itse en ole selkään hinkunut, koska en luota enää kroppaani ja olen säälinyt nuorta hevosta ja armahtanut sitä epäselvistä avuistani. Nuorten hevosten ratsastus on voimakkasti mukavuusalueeni ulkopuolella ja jopa hieman pelottavaa, kun en hallitse vartaloani. Ensimmäinen kokeilu oli ihan ok, muistan siitä tasaiset askellajit ja helpotuksen eloonjäämisestä. Eilen lauantaina otin härkää sarvista -tai Artturia ohjista- ja lähdin koeajolle. Wau! Huomattavasti suorempi, tahdikkaampi ja luottamusta herättävämpi hevonen! Olin tosin saanut tästä parista videoita lähes päivittäin, joten tiesin kuinka se menee parhaimmillaan. Eilen neuvottelimme siitä, että minä en pysty ratsastamaan kevyttä ravia juuri lainkaan ja harjoitusravi ei tarkoita automaattisesti, että haluan laukata. Artturin lempiaskellaji on laukka ja sitä ehdotellaan joka välissä. Emme siis testanneet sitä ensimmäisenä päivänä lainkaan. Kovan tuulenmyräkän vuoksi ratsastus jäi vielä iltaan, jolloin en todellakaan ole parhaimmillani. Kroppa ja mieli ovat jo niin väsyksissä, ettei maksa yleensä edes vaivaa lähteä tekemään mitään. Nyt oli niin kova hinku testaamaan Artturia, etten malttanut olla menemättä.

Tänään sitten laukkasimme. Aluksi olin kovin järkyttynyt, vauhti tuntui lähinnä kiitolaukalta. Peppu irtoili satulasta ja kauhukahva oli paras ystäväni. Sitten tajusin, että Myyn laukka on erityisen ponneton ja hidas. Artturin omalla moottorilla etenevä laukka oli ihan tavallista. Kun huomasin, ettei mitään pahaa ollut tapahtumassa sain istuttua satulaan, rentouduttua ja käsikin pääsi irti kahvasta. Videota arvioidessani laukka tosiaankin oli rauhallista ja vaikka tuossa kuvassa pönötänkin etukenossa, videolla näkyy, että etukenoni on paljon pahempi Myyn kanssa. Käteni ei pysy aloillaan Artturinkaan kanssa johtuen keskivartalon hallinnan puutteesta, mutta se on rauhallisempi kuin Myyn kanssa. Varmaan kirjoitinkin siitä, kuinka Tuijan kanssa puhuimme, että kisahevoseni olisi hyvä olla itselleni helpompi ratsastettava. Artturissa on melkein kaikki kohdallaan: Tasaiset askellajit, oma moottori, ei liian reaktiivinen. Vuohen aivastuskaan ei saanut sitä tolaltaan, kuten erään pienen tamman... Nyt vaan koulutusta kehiin ja radalle. Aikataulua en uskalla luvata, mutta tässä on toinen kisakaveri kasvamassa. Kun saamme keskinäistä luottamusta pari viikkoa kasvatettua lähdemme Tuijalle. Hän saa kiivetä kyytiin ja arvioida tilannetta ja esitän myös itse haasteitamme. Joita muuten riittää.

Taas Myyn saikun hyvä puoli. En olisi alkanut työskennellä Artturin kanssa tavoitteellisesti, kun olisin keskittynyt vain Myyhyn. On hyödyllistä alkaa ratsastamaan toistakin hevosta tosissaan. Toiselta saa toisen ratsastukseen ideoita ja erilaista näkökulmaa. Olen vähän turhan kauan puksuttanut vain Myyllä. Mikä onni ettei kukaan tullut ja ostanut Artturia! Hän on nyt SE, jonka seuraavaa ratsastuskertaa odotan. Toki odotan vähintään yhtä paljon Myyn toipumista, mutta tämä on niin hyväksi sekä fyysiselle että psyykkiselle hyvinvoinnilleni!