Nyt ei naurata

Kuva: Hanna-Mari Lahtinen

Se kisakausi oli Myyn kanssa sitten siinä. Oikean etujalan syvemmän koukistajajänteen tukiside meni muusiksi. Olimme leppoisalla kärryttelylenkillä perjantaina ja reippaamman laukkapätkän jälkeen Myy alkoi ontumaan ravissa. Kävelimme kotiin ja onnekseni kylmäsin sen jalat. Turvotus jalassa räjähti seuraavana aamuna, käveleminen oli nahkeaa ja hevonen alamaissa. Olemme kylmänneet jalkaa kylmäyssuojilla ja letkuttamalla 5-6x vuorokaudessa. Jalan tutkiminen ultraäänellä ei hyödytä ensimmäisinä päivinä, mutta tänään veimme sen Tampereen hevosklinikalle tutkittavaksi. Vammahan sieltä löytyi ja ohjeena on käveleminen 6-8viikkoa, kylmäykset ja sen jälkeen uusi ultraääni. Kävellä saa onneksi myös ratsain ja tähän  odotan tyttäreni innokkaana osallistuvan. Kuntoutukseen menee noin puolisen vuotta tämän päivän ennusteen perusteella. Uudessa ultraäänessä tilanne voi näyttää huonommalta tai paremmalta.

Myy on helppo lääkärien asiakas. Tukalan matkan +31c helteessä jälkeen se hätäilemättä lompsi klinikalle. Onhan se tosin siellä käynyt muutaman kerran aiemminkin, mutta silti siellä on menoa ja meininkiä sekä härveleitä enemmäin kuin kotipuolessa. Karvojenleikkuu oli tuttua puuhaa ja kun ultraäänikone tuotiin paikalle, Myy selkeästi toivoi sen olevan  tarjoiluvaunu. Ikävä kyllä cocktail-paloja ei tarjoiltu. Eikä tässä vaiheessa sitäkään juttua, missä muisti menee. Myy muistaa edellisinä kertoina tulleensa paikalle ja saaneensa jossain vaiheessa jotain miellyttävästi päihdyttävää valmistetta ja sen jälkeen havahtunut kotimatkalla. Mahtoi olla bileet! Nyt kännit sai vasta röntgen-kuvissa, kun siellä on niin vaikea malttaa mielensä ja seisoa hievahtamatta. Röntgenissä kuvattiin puikkoluut ja ne olivat ehjät. Ultrassa siis näkyi se syvemmän  koukistajajänteen tukisiteen vamma ja hankoside oli turvonnut. Kahden kuukauden päästä uudelleen paikalle ja silloin ei taida muistinmenetyskekkereitä olla tiedossa. Ultrasta selviämme selvinpäin. Toivottavasti myös tuloksista.

Oma pää joutuu kurinpitolautakunnan eteen. En anna itseni vajota synkkyyteen -tosin se harvemmin kuuluukaan taipumuksiini. Tästä saattaa ajan kanssa löytyä jotain hyvääkin, mutta juuri nyt ottaa aivoon melkoisen paljon. Kisoja oli kalenterissa tavoitteiden mukaisesti suunniteltu ja ne raunioituivat silmänräpäyksessä. Homma oli juuri lähtemässä nousuun ja sitten unelmat menivät pirstaleiksi. Alkukausi oli harjoittelua ja nyt piti näyttää mitä osaamme. Nyt osaamme vain kävellä, Myy onneksi paremmin kuin minä. Ja onhan se toki Myyn paras askellaji. Toivon, että mietintäloma tekee Myylle hyvää ja nousemme tuhkasta ensi keväänä fenix-linnun lailla.

Viimeiset kisamme olivat Korpilahdella Päijänne Dressage Daysissa. Torstaina menimme 2-tason helppo B:3-luokan. Sää oli tukala, tuulinen ja hiekkatrombit kiisivät pitkin kenttää. Myy oli jännittynyt ja melkein koko ohjelman pois rehellisestä peräänannosta. Noh, ajattelin, käynnistä saamme muutaman paremman kohdan. Katin villat, puskasta tuli sapelihammastiikerin hyökkäys (itse en ehtinyt kyseistä oliota edes nähdä niin nopea se oli) ja esitimme jotain ihan muuta, kuin keskikäyntiä. Sinne varisivat nekin vähät pisteet. Elossa ja hyväksyttynä, mikä oli sekin jo saavutus. 56,818% ja jotain ihan kivaakin papereissa oli kuten kauniita taivutuksia ja pehmeitä siirtymisiä.

Perjantai-iltana olivat vuorossa vammaisluokat. Ohjelma oli tutustumisohjelma A. Omamme oli kakkostasolla, kolmostasolla sai vain ihailla toisten upeita suorituksia. Toki kakkostasonkin suoritukset olivat hienoja, mutta kolmostaso tuntuu olevan valovuosien päässä eikä edes saavutettavissa omilla puksuttimillani. Ja onhan se nyt päivänselvää, että jos Jaana Kivimäen maagisen upea ratsu Legolas on suoraan Taru sormusten herrasta-elokuvan jalo haltiasoturi ja minun pieni pullea ponini kiukkuinen pikkutyttö muumeista, niin onhan tasoero jo lähtökohtaisesti melkoinen... Kas kun ei joku hattivatti.

Sade oli kastellut kentän haastavaksi ja ratsastajan uittomäräksi. Lisäksi keli oli vuorostaan jäätävä. Vaihtelu virkistää. Oma hahmotushäiriöni teki pääty-ympyröistä lyttyyn istuttuja ilmapalloja. En ole harjoitellut niitä pitkällä radalla ja en vain tajunnut mistä ne kulkivat. Vihdoin viimein teimme seiskan pysähdyksen lopputervehdykseen. Siihen olikin hyvä päättää tämä kesä, vaikka en sitä silloin tiennytkään. Radasta jäi muuten kiva mieli ja prosentit olivat 61,458%. Parempaankin olisimme pystyneet, mutta tämä oli kelvollinen tulos meille tällä kertaa. Askarruttamaan jäi vain se, kun toinen tuomari kirjoittaa "taivuta" ja toinen "kaunis taivutus", että olikohan se nyt tosi hyvä vai ihan kökkö? Arvostelulajia parhaimmillaan.

Valmennuksessa ehdimme vielä ennen tapaturmaa saamaan minut istumaan satulaan. Tiedä sitten, missä yläilmoissa liitelin aikaisemmin. Outoa kyllä, sinne pääsee istumaan vieläkin syvemmälle. Ja satulasta puheenollen se oli levitettävänä ja topattavana, siksi juuri olimme kärryilemässä. Nyt on entistä ehompi satula, mutta ei hevonen.

Tuleen ei saa jäädä makaamaan. Artturi ei hiljaisessa myynnissä löytänyt uutta kotiaan. ONNEKSI. Nyt se on kummityttärelläni Petra Mattilalla koulutettavana, siitä tulee tädin monitoimijuna, joka pomppii lapsen kanssa pikku esteitä ja puksuttaa koulua tädin kanssa. Supervammaisratsu ainakin liikkeiltään, en heilu enkä hytky läheskään niin paljon kuin Myyn liikkeissä ja siellä istuminen kuluttaa rajallisia voimianikin paljon vähemmän. Petran temppukoulussa sillä on sitäpaitsi superhauskaa. Toistaiseksi vain suihkuun joutuminen on ollut silmämunia pyörittävä rutiini. Kotona herraa on lääpitty ainoastaan pesusienellä. Maailma on suuri paikka, pikku Arthur.

Mammanpoika
Kuva: Hanna-Mari Lahtinen

Kuva: Hanna-Mari Lahtinen

 Kotiin Artturi tulee ennen koulujen alkua ja siitä on nyt suunnitelmissa tulla toinen kisaheppani. Komeasta ulkomuodosta ei varmaankaan ole haittaa. Kaunis pää, komea harja sekä väri ja öööh... ei niin komea vartalo. Ehkä sitä ei huomata. Liitokaviohan herra ei ole, minun onnekseni. Maanläheinen sohva sopii itselleni paremmin.  Jos helppoa ceetä vielä syksymmällä tai ainakin keväällä? Ja onhan se nyt hienompaa ja parempi enne, kun hevosen nimi on Avalonin Arthur, itse KING Arthur Camelotin hovista!

Ja eihän kukaan voi rypeä pohjamudissa, kun kotona on aina niin superpositiivinen ja ihana Usva, mamin pallopoika!

Aivan mahtava kameranainen Hanna-Mari Lahtinen kävi kuvaamassa, suosittelen lämpimästi!

Kuva: Hanna-Mari Lahtinen

Kuva: Hanna-Mari Lahtinen